Kilpailua vai ei?

FB.ssa Markku Vahtola kyseli jonkin aikaa sitten:

”Järjestetäänkö enää nuorille aloitteleville bändeille kaupungilla mitään bänditapahtumia nykyään? Omassa nuoruudessa niitä järjestettiin paljon. Joka kesä oli Rotuaarilla jos jonkinmoista bändikisaa ja bändikatselmusta, jossa oululaiset ”ei levyttäneet” bändit saivat mahdollisuuden esiintyä. Talvisinkin niitä järjestettiin mm. silloisella Vanhalla Paloasemalla.

Lasihelmipeli joskus -90 luvun taitteessa Rotuaarilla

Ja kaikki bändit soittivat omia biisejään. Nykyään tuntuu siltä, että keikkapaikat ottavat ainoastaan covermusaa soittavia ryhmiä esiintymään. Omilla biiseillä on hankalaa saada keikkaa jos ei ole tehnyt levyä.”

webmaster: 60- ja 70-luvuilla järjestettiin Oulun kaupungin nuorisotoimen ja tanssijärjestäjien sekä muutamien lehtien (mm. Stump ja Frederik Kellon Ns:lla) toimesta kykyjenetsintäkilpailuja ja lisäksi Suomen Pop-muusikot ry järjesti bändikilpailuja ja Rockin SM:täkin. Onko toiminta mennyt sellaiseksi esittelyhommaksi, jossa esim. Rockpolis buukaa bändejä tai bändit itse tekevät ”kilpailuitta” omia demojaan tai vaikkapa videoita Youtubeen tai Myspaceen ja toivovat läpimurtoa sitä kautta?

Moni on toki lyönyt läpi muitakin kautta, mutta onko kilpailuhenki kadonnut esim. rahanvallan alle: kellä on rahaa kustantaa hienoin video autotunettuna nettiin, se voittakoon? Vanhasta webmasterista tuntuu moinen tunku ja hinku välillä suorastaan sairaalta, kun kuuntelemalla pitää yleisön ne kicksit saada eikä näkemällä? Live-esitys voi yllättää monen ennakkokatsojakuulijan negatiivisesti… ja päinvastoinkin! 🙂

Mainokset

Klaus Järvinen Pohjankartanossa

”Juolahti mieleen semmonen soittohommiin liittyvä muistelo…

… että joskus -80 ja -90 vuosikymmenten vaihteessa Pohjankartanossa järjestettiin bändikatselmus.

Paikalla oli oikein raati arvostelemassa bändejä. Raati oli koottu ikään kuin Levyraati -tyyliin ja raadin puheenjohtajana toimikin tämä silloinen levyraadin hemmo Klaus Järvinen. En muista enää keitä muita raadissa oli, ehkä joitain tv:n pikkunilkkejä.

Pohjankartanoon ei roudata moottoriajoneuvoilla

Kukin bändi esitti muutaman biisin, jonka jälkeen raati antoi suullisen palautteen bändistä.

Meidän silloinen rumpali Artsi, joka oli ja on varmaan yhäkin yksi parhaista rumpaleista kenen kanssa olen saanut soittaa, ei päässyt jostain syystä ko. keikalle. Teknisesti taitavalle rumpalillemme oli hankala saada oikeanlaista tuuraajaa.

Lopulta sellainen jostain löytyi, en muista mistä. Tämä meitä muita hieman vanhempi kaveri oli ammattirumpali, Kajaanista muistaakseni lähtöisin oleva tyyppi ja ammattilainen oli. Nimittäin hän kuunteli kerran demomme läpi ja soitti keikalla biisit juuri niin kuin vakirumpalimmekin. Olimme äimänä. Kaveri oli niin ammattilainen, että hänelle piti maksaa keikasta palkka vaikka itse emme netonneet muuta kuin Järvisen Kulauksen suullisen palautteen jota en sitäkään muista millainen oli.

Soittikohan kukaan muu soittajafrendi ko. tilaisuudessa? Jos soitti niin mitäpä on jäänyt mieleen?”

-Markku Vahtola

Ehdotin, että rumpali olisi H-band:issakin aikoinaan soittanut Unto Torniainen – onko mahdollisia asiasta tietäviä tai paikalla olleita?
-webmaster

Kaikkea pittää yrittää

…paitti kansantanhua… popparin ja rockarinki? Elikkä tapahtui muinoin:

”Olipa kerran… 60-luvun loppupuolella iskelmäkilipailut Arinasa, siinä kirijoista ja tv:stäki tutusa oululaisesa naistentanssipaikasa. Millanen paikka lie nykyjään, liekö tanssitillaa ollenkaan?

Määhän olin  rautalangan ja rockin kans kasvanu ja keikkaillukki vain melekein vallan ”nopijoita” soitellen. Aivan ratiokuunteluun perustu ne ”hittaat” eli iskelmägenre, niinku nykyjään sanotaan.

Mutta: muilta päntiläisiltämmä sallaa menin ilimottautuun muutama nuottilappu (eli kaikki kaks omistamaani) käjesä ISKELMÄLAULUkissaan. Olihan sielä parikymmentä muutaki innokasta tähtiin kurkottajjaa: mussiikin ammattilaisista kylypyammelaulajiin. Eri-ikästä, -näköstä ja -kokosta, naista ja miestä. Ja muutama meitä pojankloppejaki ja pari-kolome ”pikkuneitiä”. Pikaseen kateltiin kukin vuorollamma orkan kans nuotit ja löyvettiin sopivat sävellajit, muutama kilipakaveri vihelteli tai lallateli iliman mittään lappuja orkalle tutun kappaleen oikialle korkeuvelle.

Lahajattomat ne reenaa eli suoraan arvan mukkaan järijestyksesä orkan kans ylleisön etteen hoilottaan. Kappale, enimmillään toinenki. Ja suuri raati arvijoi, samaten ylleisö sai jotenki äänestää. Ei puhelimella niinku nykyjään, tais olla joku lappusysteemi? No, vuorollani kiekasin alakuunsa Sinatran Moren. Siinä jatsahtavasa ku saatto niitä omijaki  koukkujaan tehä. Niinku parempiki artisti. Toisena oliki Dustyn esittämä You Don’t Have To Say You Love Me ja sehän meni ylleisöön ku veitti voihin. Korkijalta ja kovvaa. Tulipa siinä muutama paikalla ollu tuttu ja joitaki outojaki jäläkikätteen kehumaan. Osa ympäripäissään! Ja arvostelukyvytönnä? 🙂

Kuva: Kempeleen Kunnostus Oy

Orkka soitti välliin tunnin verran naistentanssija ja sitte oliki äänet laskettu ja alettiin julistaa tuloksija. Palakintona oli jatkoonpääsy parraille johonki isompaan kissaan – oikein toiselle paikkakunnalle. Pistesijoille taisin itte yltää ja päävyin pittäytyyn jatkosa yksinommaa rokkirintamalla.

Mutta tuloksiin: mitalleille tuli muistaakseni Jarmo Tuominen, joka oli poikasesta asti soittanu ja laulanu omasa päntisään ja veti tuohon aikaan hieman alamaisa ollessaan lauluiltoja Eskon rouvisa. Pärijäs kyllä myöhemmin melekosesti paremminki.

Mitallin tais saaha kans Eskon(niemen) Matti, hälläki oli oma pänti ja soitteli huilua ja fonia ja lauleli siinä. Paremmin meni Rekkamiehelläki myöhemmin. Mutta voitonpa nappas Matin päntin rumpali, muuan Jussi. Kuinkahan ois käyny, jos jostain olis löytyny basistiki kissaan? Voittanna se varmaan ois? 🙂

Hilijasena palasin ommiin päntikiemuroihin, mutta kulukihan ne juorut kylillä ja pojat sai tietää kisasta. Hirviää oli herijanheitto! Aikansa sitä kesti. – Myöhemmin iskelmäseikkailusta oli hyötyäkki: ei lyöny rokki leiville, vaan oli meijänki soitettava keikoilla sekkaan aivan puhasta tanssimussiikkiaki – joko omalla porukalla tai siinä maaliman kuulusimmasa päntisä: ”Yhtyeineen”. Eli säjestää tunti-pari niitä oikijoita iskelmätähtijä ja soitella loppuilta aivan omijaan. Niistäki reisuista riittäs juttua…”

Rockin SM-kisoissa

Lasihelmipeli otti osaa Rockin SM-kisoihin vuonna 1994:

” Osallistuimme vuonna 1994 demonauhallamme Rockin SM-kisoihin. Demon perusteella pääsimme jatkoon ja kisapaikkana oli Kuopion Wanha Mestari. Kuusihenkinen orkesterimme ja pari tyttöystävää lähti matkaan kahdella autolla mukanaan henkilökohtaiset instrumentit.

Kuopiossa karsittiin Turussa järjestettävään loppukilpailuun pääsevä bändi.

Bändejä oli Kuopion karsinnoissa kymmenen, me ainoana Oulusta. Ja olipahan todella hyviä bändejä seassa! Omaa vuoroamme odotellessa ajattelin kilpakumppaneitamme kuunnellessa, että ei toivoakaan loppuskabaan pääsystä.

Lasihelmipeli

Viimein tuli myös Lasihelmipelin vuoro astua korkealle estraadille. Yleisöä oli tupa täynnä ja tuomaristo istui aivan ravintolasalin perällä tarkkana arvioimaan oululaisbändin settiä ja esiintymistä. En muista enää kuinka monta biisiä soitimme.

Vuoromme loputtua jäimme lavalle kuuntelemaan tuomarin sanallisen palautteen, josta en muista muuta kuin sen, että laulaja-kitaristi oli uskottava.

Viimeisen bändin esiinnyttyä, tuomaristo jakoi bändeille pisteet. Voittaja pääsi jatkoon ja me olimme muistini mukaan joko kolmas tai neljäs. Juttelin tilaisuuden loputtua baaritiskillä tuomaristoon kuuluneen Riku Mattilan kanssa ja hän kehui meitä vuolaasti ja kertoi halunneensa meidät jatkoon ja oli näin ollen antanut meille täydet pisteet. Laiha lohtu sinänsä, vaikka Rikua kitaristina kovin diggailenkin.

Bändi palasi yötä myöten pettyneenä Ouluun. Laulaja-kitaristi oksensi matkalla maantien varteen. Oliko se pettymyksen ykä vai olutykä, mene ja tiedä?” 🙂

-Markku Vahtola

Stumpin karvapääkilpailussa ja Vaasan seudulla

Torniolainen The Wild Things keikkaili laajalti ja osallistui myös kilpailuihin, joista moni oululainen tiesi tuskin mitään:

3.7.1968 Mustikkamaa, Helsinki: Stumpin karvapääkilpailu

Perjantaiyö meni hupaisasti autossa nukkuen. Lauantaina  Tapani Karhu ym. Stumpin jäsenet myöhästyivät. Heidän piti saapua klo 16.

Poppareita oli kaikenlaisia. Shown aloitti Power Clan. Homma meni pieleen, koska alkoi sataa kaatamalla. Bändit oli mielestäni surkeita. Ainoa hyvä pumppu oli T.O.J. Limited. Muita ei voinut edes verrata siihen.

Sitten oli meidän vuoro. Äreä haastateltiin alussa, ja sen jälkeen simautimme kappaleen ”Funny How Love Can Be”. Kuulin vain oman ääneni. Hermostuneita emme olleet yhtään.

Lopetettuamme kuulimme tulokset. Ensimmäiseksi tuli Lazlo Five, toiseksi Upsound, kolmanneksi Flame Foundation ja neljänneksi, ihme kyllä me. Lazlon voitto oli kuin suunniteltu, koska bändissä soitti levyyhtiön johtajan poika. Yleisö ei ollut tyytyväinen Lazlon voittoon. Eräskin kimma sanoi: ”Voi paska!” – Meitä oli kehuttu ykköseksi.

Hyviä puolia: Ei lesoja tyyppejä. Muisto, joka ei hevin unohdu.

2.12.1967 Korsnäs

Saavuimme kymmenen maissa Korsnäsiin (50 km Vaasasta etelään). Paikka oli vasta avattu ja ovimiehet päästelivät ruotsin kieltä minkä kerkesivät.

Illan aloitti Corinost. Heillä sammui laitteet kaksi kertaa kesken soiton. Meidät kuulutettiin lavalle: Nyt on koittanut se suuri hetki jne.

Aloitimme Cara mialla. Laulua en kuullut itse ollenkaan koska vahvistin niin oli huono. Soitimme vain n. puoli tuntia. Corinost sai jatkaa, koska meillä tuli kova kiire seuraavaan paikkaan, Koskebyhyn.

ja samana iltana Vöyrin Koskeby

Myöhästyimme pahasti kun ajoimme harhaan. Otimme vain kolme kitaraa mukaan.  Aloitimme kappaleella When I Go Home. Soitto meni loistavasti, laulu kuului hyvin. Yleisöä oli sekä vanhaa että nuorta ja näytti siltä, että vanhatkin innostuivat musiikistamme. Soitimme vain 15 min myöhästymisen takia. Salissa oli hyvä akustiikka, ja keikka meni hyvin.

Joku tangoyhtye jatkoi. Lavan taakse ryntäsi tusina tyttöjä pyytämään nimikirjoituksia käsiinsä. Emme millään meinanneet selvitä jupakasta.

Pauli

Populaarimusiikin Museon (POMUS) sivustolla on monipuolista tietoa koko viime vuosituhannesta, mm. 60-luvusta ”laiskempi” lukija voi aloittaa vaikkapa kappaleesta Suomalainen underground
-webmaster