Entisajan laulukamat

Bachelorsien Burns-laulukamat olivat ensimmäiset kunnolliset oululaisbändeillä näkemistäni ja kuulemistani. Olihan toki vierailevilla bändeillä ollut vastaavantasoisia ja jopa parempiakin.

”Syvyyttä” laulusointiin toi Binsonin levykaiku, yhtään väheksymättä solisti-Jackin ja koko bändin osuutta kuultuun musiikkiin.

Saatiinpa Bachelorsien toiminnan hiipuessa noita kamoja lainaankin, tosin kaikulaite jätettiin setistä silloin pois. Olisimme tohelot voineet rikkoa sen kuljettamalla sitä ”huolimattomasti”.

Saksalaiset Dynacordin laululaitteet olivat laajasti käytössä mm. tanssiorkestereilla ja olipa eräällä soittokavereistanikin moiset. Dynacordien ”sielu” oli kaikulaite, joka on nykyisinkin haluttu ”kampe” – käyttäväthän rautalankabändien kitaristit sitä runsaslukuisasti.

Vox-sortimenttiaEnsimmäiset porukalla hankkimamme laulukamat olivat Voxit, tehoa mahtoi olla 50wattia? Ei ollut kaikua tms. lisälaitetta, oli sentään syvyysmitoiltaan kapeissa  kaiutinkaapeissa kromatut jalat, joiden varaan kaapit voitiin kallistaa. Muutoin olisivat kaatuneetvähänkään kaltevilla lavoilla!

Niinpä sitä lauleltiin kohti kattoa – mitä lie sanoisivat akustiikan tuntijat?

Voxit menivät myöhemmin vaihdossa uusiin Maximeihin. Tekijä oli suomalainen (muusikoiden.netin mukaan forssalainen) paja. Laulukamojen lisäksi Maxim teki tuotteita myös kitaralle ja bassolle. (Ihmeen vähän löytyy tietoa näistä nyrkkipajoista 😦 )

Kuva: Dannyn arkistot

Accusetit olivat ruotsalaisia(?) laitteita, joita käyttivät kotimaiset tähtiartistit Dannysta Jormasiin. Niille ominaista (omituista) oli pikkuinen suhina, joka kuului aina vahvistimen ollessa päällä. Johtuiko se muuntajista, elektroniikasta vai mistä, onkin hankalampi sanoa. Nykysanoin: oliko vika vai harkittu ominaisuus?

Matti Sarapaltion MS Audiotron – Suomen ehkä kuuluisin kaiutin- ja vahvistinrakentaja – toimitti 1970-luvulla äänentoiston lukuisille festareille, mm. Kuusrockiin. Matti oli taitava saksofonistikin, ja taitaa nykyään asustaa Espanjassa. Firma toimii edelleen uudella nimellä Audiotron Oy konsulttifirmana.

Kuva: Hannu TM Karjalainen

Hendeset oli Kemissä toiminut kaiutinrakennusyritys, jonka tuotteita ainakin kemiläisbändit käyttivät.

Pienempiä ja suurempia pajoja oli toki muuallakin, esim. Haapajärvellä Mysticin Weccu rakensi ja myi WeccuSet -laitteita paikallisille bändeille ja muillekin.

Valmistipa entinen kitaristimme Pasi Törmälä myöhemmin 80-luvulla Accutron-laitteita täällä Oulussa ja toimitti äänentoiston esim. Kuusrockiin ja kiinteät äänentoistolaitteet moneen suureen kokoussaliin.

Mainokset

”Eemelit” puutöissä

Pitemmän päälle alako kyrsimään soittaminen ikivanahoilla käytetyillä vehkeillä, jotka välliin saattovat kärähtää ja joitten ämyrit oli hiuti ja räplättivät ihimeellisesti. Ja pieniäki olivat – vahavarit vain 30-wattisia ja ämyrit 8-tuumasia! Niinpä päätettiin hommata kitaristille uuvet, vaikka ite tehen. Rahhaa ei ollu molempiin: vahavariin ja kaijuttimiin, laulukamatki ku oli just hankittu. Niinpä päävyttiin kaijutinkaapin rustaamisseen.

”Tietoa” haettiin kirijastosta, lehistä ja esitteistä – mittoja ja impetansseja. Lukion fysiikan lukeneet nerot! Lopulta mentiin tillaamaan ämyreitä: 12-tuumaset ehottomasti ja nelijä kappaletta. Goodmansit olivat liijan kalliit, niinpä tilattiin Celestionit sekä samalla komija kimalteleva maskikangas. Läpäsi kuulemma paremmin ääntäki. Mutta näkö oli tärkeä. Ja koko! Noinhan sitä kuviteltiin…

Millimetripaperille piirrettiin kaijutinkaapin tuleva malli ja samalla boxi laulukamoille: Maxim-mikserille ja kahelle Dynaco-päätevahavarille sekä tilavarraus maholliselle kaikulaitteelle. Se oli vielä hankintalistalla. Kaapin materiaalia mietittiin ankarasti: lastulevy oli liijan heikkua, vaneri ja venevaneri kovin kallista, niinpä päävyttiin rimalevvyyn. Pintakäsittellyyn aateltiin mustaa maalia ja kaapin ja boxin nurkkiin alumiinirohofiili. Rattaat vielä alle ja muutama ripa kylykiin. Asia sillä selevä!

Seuraavaksi OAK:lle tillaamaan puupuolelta rimalevyjä : mittaan sahattavia sivuja ja aukotettava etulevy. Metalliosastolta sopivia kehikoita hitsattuina laulukamojen kiinnitykseen. Puusepäntehtaalta tuuma kertaa tuuma -höylärimmaa ja lopulta rautakaupasta rattaat, alumiinista L-rohoviilia, ruuveja, ripoja, liimaa, maalia ym. Alako kyllä butjetti vejellä viimesijjään!

Valamiit tarpeet saatiin ja vietiin kaverin pajalle kotitalonsa  hiilikellariin, isänsä ku oli sen talonmies. Lukusia iltojahan siinä meni käsipellein poratesa, liimatesa ja ruuvatesa ennenku kaappi ja boxi saivat puiset muotonsa. Kämmenpohojat oli molemmilla rakentajilla rakoilla. Hetken helepotti ku päästiin maalaamaan, mutta alumiinirohoviilien ja rattaitten kans taas hikkoilttiin. Ja noijuttiin! Maskikangas oliki heleppo nakki, samaten johtojen ym. tinnailu. Komijahan kaapista tuli, ja iso – varmaan 120cm korkia.

Ja sitte testaamaan tarvitaanko refleksiaukko vai soiko koko skaalalla? Ja herttanen sentään mikä jytke! Jos äänesä oli pientä vikkaa, se johtu varmaan vahavarista! 🙂

Eipä löytyny kitarakaapista yhtään kuvvaa, sentään toista kuvvaa manipuloijen sai näkösälle laulukamaboxia (4-kanavainen Dynacon toinen pääte, Maxim-mikseri ja jopa kaikulaitteen kuluma näkkyy) ja osa laulukaappeja.

Keikoilla vasta huomattiin, kuinka epäkäytännöllinen se oli. Autoonsaanti ja siirtely oli helevatanmoista hommaa, mutta olihan se kiitettävän tukeva. Ja raskas!

Aikansa palaveltuaan saatiin seki ujutettua vaihosa pois, taisi tilalle tulla Marshallin nuppi ja kaappi tms? Laulukamakki vietiin vuosia myöhemmin käsistä ku oli levinny tieto niijen olemasaolosta. Muutenhan ne ois tällä hamsterilla jossain nurkasa arvotavarana tallesa! 🙂 Tosin tapasin errään musikantin, joka kertoi juuri noitten päätevahavistimijen olevan sänkynsä alla! Kyllä muusikot on aivan oma rotunsa…