Fanitusta

Fanitushan on ikivanahaa, mutta koska alettiin kerätä artistien yms nimikirijoituksija oikein paperille… saatikka sitte iholle? Vilimi- ja levyyhtiöt vastasivat varmaan jo 60-luvulla artistin kuvin ja nimikirijoituksin kiihkeimmille ihailijoille, mutta normaalin keikkamusikantin elämäsä nimikirijoitusten pyytely oli 60- ja 70-luvun alusaki harvinaista. Toisaalta saatuani käsivarteen kipsin, se täytty viikoisa nimikirijoituksista – poistamisen jäläkeen seki tokumentti jäi sairaalan roskikseen! 😦

Nimen, osotteen ja mahollisen puhelinnumeronki kärttäjiä oli harvasa ja harkiten niitäki sentään annettiin – assuivathan useimmat meistä vielä kotona ja kaplakkaahan sekä selittelyä noista yhteydenpivvoista ois tullu. Kirijeistä arkistosa (ja muiden puheistaki) päätellen harkinta ei aina pitäny – onneksi muutamista onki tullu elinikäisijä ystävijä, vaikka tahoillamme onki  omija elämiämme eletty ja yhteys välillä takunnu ja katkennukki.

Ku miettii kuinka monen kuulusan aikalaisbändin kans sitä keikkailikkaan, ois mahtava arsenaali arvokkaita nimikirijoituksia. Jos olisi älynny pyytää… mutta ei: me hemmot poristiin vain mussiikista! Edelleenkään tavatessamme en pyyvä nimikirijoituksija, vaan muistelemme vanahoja yhteisijä keikkojamme. Heillehän se oli hektistä aikaa, meille tuntemattomille unohtumattomija tappauksija. Tykkäävät kai ”varmoista” muistikuvistamma?

Markku Vahtola kertoi pari omakohtaista sattumustaan (alla) facebookisa nimppareijen kohtaloista.

… ensimmäinen: ”90-luku ja paikkana eräs kapakka Oulussa. Tilasin tiskiltä juoman ja siirryin tyttöystäväni kanssa pöytään, jossa istui pari naista. Pian huomasimme baaritiskillä istuvan Topi Sorsakosken. Topi tilaili juomaa nopeaan tahtiin aina edellisen juoman loputtua. Pian hän nousi horjahdellen baaritiskiltä ja suuntasi kohti pöytäämme. Pöydässämme oli tilaa, joten Topi liittyi seuraamme. Topi oli humaltunut jo siihen pisteeseen, että tavalliselle tallaajalle ei olisi enää juomaa tarjoiltu, mutta Topi nosti aina kätensä pystyyn tilauksen merkiksi ja uutta juomaa tuli sitä mukaa pöytään. Kaivelin lompakostani pankkiautomaattikuitin ja pyysin siihen Topilta nimmaria isälleni. Topi örmi kynällä kuittiin tekstin: ” Kaverilleni Hempalle! t. Topi Sorsakoski.”

Kotona asetin kuitin Topin kirjoituksineen hupailumielessä pieneen valokuvakehykseen ja seuraavan kerran kesämökillä ollessani asensin kehyksen paskahuusin sisälle seinään. Isäukolle oli hupaisa yllätys, kun hän kävi mökillä huusissa asioilla ja huomasi kehystetyn pankkikuittini.

Kehys koristi kesämökkimme ulkohuusin sisäseinää muutaman vuoden, kunnes se seinän maalauksen yhteydessä katosi jonnekin.”

remu

Tästä Remun raapustuksesta pyydettiin 5/2013 30€!

…ja toinen: ”90-luku ja istuin eräässä oululaisessa kapakassa Esa Elorannan kanssa juoden olutta ja keskustellen musiikista. Tien toisella puolen olevassa kapakassa aloitti myöhemmin samana iltana Remu Aaltonen keikkansa. Vaihdoimme kapakkaa aikomuksena katsoa Remun keikka. Remun esityksen jälkeen hakeuduin Remun juttusille syystä että kaverini, joka oli hillitön Hurriganes-fani, täytti vuosia. Pyysin Remulta nimmaria ystävälleni. Remu vaahtosi tyylilleen uskollisena niin, etten oikein edes tajunnut mitä hän puhui, mutta antamalleni paperilappuselle ilmestyi lopulta Remun omakätinen nimmari ja synttärionnittelu ystävälleni.

Seuraavana päivänä ojensin paperilappusella olevan Remun onnittelun syntymäpäivälahjaksi kaverilleni. Ajattelin että on taatusti mieluinen lahja ja olen vaivaakin tähän nähnyt. Kaverini katseli hetken lompakossani nuhraantunutta lappua ja totesi: ”Jätkä on ite kirjoittanu tämän.””

…ettäs semmosta! 🙂 Millaisia fanisattumuksia muille on omakohtasesti tai (niinku sanotaan) ”kaverille” sattunu?

Aamunkoittua…

Ennen vanahaan soitettiin ilimakitaraa ku ei ollut rahaa oikijaa ostaa – mutta koskas se tyhyjän vispaaminen kisamielesä Oulusa alako?

Oikijamminko muistelee, niin eipä taijettu soittakkaan ilimakitaraa… ainuat ilimanvispaajat oli rumpaleita, jokka takovat polovijaan ja koulusa pulupetinlaitaa tai muuta, mistä lähti pauketta!

Pekka Käyhkön velijellä oli kai ensimmäinen kässiini saamani (akustinen Landola(?)-) kitara ja heijän kotonaan ensimmäinen levysoitinki, minkä näin oikein livenä. Olipa pari rock-levyäkin, joitten mukana Pekan kanssa rokkasimme ja hänen veljensä ja siskonsa tanssivat jiveä elikkä rockia. Aivan nappiin altavejot ja yliheitot ei aina menneet, vaan kirosanojaki sateli. Ja kylet mustu?

Jostain Pekka oli hommannu kavereikseen Penttilän velijekset (rumpalin ja kitaristin  jostain Alappilan suunnalta?) ja perustanneet ”päntinki”, liekö keikoilla koskaan sillä kokkoonpanolla käyneet tai ees nimiä päntille antaneet? Mutta sielä autotallisa poikain reeneisä mukana riekuin ja harmittelin, ku solistinki olivat jo löytäneet… jonku Ilikan 😦 (joku saattas Ilikan sukunimenki muistaa?… kiekkö etunimikään oikein? 🙂 ).

Lehti-ilimoitusten ”Pekka Käyhkö yhtyeineen” jäiki mulle viimeseksi kontaktiksi lapsuuven ystävästä – viime tietojen mukaan asu sillon Pateniemessä. Misä lienee Pekka nykyjään?

Merikosken yhteislyseo, sittemmin Normaalilyseo, nykykuosissaan

Mutta omasa koulusa, Merikosken yhteislyseosa (sittemmin Norssi), oli palijo soittajia:  yläluokilla pianovirtuoosi ”Korkki” Kortesluoma  ja muutama puhaltajaki, soittelivat kai jatsia? Joku Schiltti soitteli esim. rumpettija?

Omalla luokalla ja ikäkavereisa löyty enemmänkin musikantteja: Myllylän Kalle ja Hynnisen Pekka (rumpaleita), kitaristi  Kuosmasen Seppo (Firestones) ja  Ilkka ”Jack” Olmiala (Bachelorsin solisti). Muilta luokilta kitaristit Raimo Huoponen  (Coyotes), veljekset Vesterinen (Locomotion) ja olikohan Pekka Puolakkakin kitaristi, solisti  Kalle ”Gene” Nurmiranta (Coyotes, Flintstones) sekä folkkiin hurahtaneet Upi Teirikko ja Tero Sallamo . Ja kai niitä oli muitakin… kuten nykyset kirkkomuusikko ja pianisti: Rauno Jussila ja Osmo Vatanen … aamuhartauksien ”harmoonitaiteilijat”!

Olihan niitä muitaki musikanttikouluja ja alakuunsa tullee mieleen Lyseo ja Yhteislyseo – niittenki musikanttuhistorijaan ois mielenkiintua. Kuhan kertojia löytys… Tai vaikka noista yllämainituista poijista lisätarinaa.

Kuva: Google Maps

Pasi Törmälään ja Nygårdin Maneen törmäsin Karikkaperällä (Karinkannasa)  jokunen vuosi jäläkeenpäin ja niistä jutuista enempi myöhemmin, samaten kun Oulaisten ja Raahen ym. touhuista… nyt on -71 -kalenterit olleet tarkemmasa syynisä…

”Poppia ikä kaikki”

Junnu Sippolan soololevyn ”Poppia ikä kaikki” julkkarit pidettiin Ykän Pubissa 11.1.2013. Paikalla oli runsaasti musikanttiveljiä ja lukuisasti muutakin yleisöä.

Ylläpitäjä soittajakaverinsa kanssa meni hyvissä ajoin (=istumapaikan toivossa) paikalle ja työntyi pikkupakkasesta sisään yksityistilaisuuden ollessa vielä käynnissä, mutta meidät toivotettiin tervetulleiksi ja kehotettiin käyttämään hyväksi juhlapöydän antimia.

junnu_ilm

Julkistetun levyn pohjalta oli ilmeisesti kutsuvieraiden kanssa käyty vapaata keskustelua, jota pääsimme loppuosaltaan kuulemaan. Kun ovet aukenivat myös suurelle yleisölle, saatiin kuulla kaikki levyn kappaleet solistina Junnu Sippola (laulu ja viulu) ja säestävänä peruscombona:

  • Kari Kuivamäki (koskettimet ja taustalaulu)
  • Musti Mustonen (rummut)
  • Pertsa Kuivala (basso ja taustalaulu)
  • Ykä Kiiskinen (kitara ja taustalaulu)

Vierailijoina eri kappaleissa nähtiin ja kuultiin (tuleekohan kaikki mainituiksi?):

  • Riku Kukkonen (slide-kitara)
  • Timppa Niemelä (kitara)
  • Make Aalto (taustalaulu)
  • Nina Valkama (taustalaulu)
  • Lasse Pesonen (basso)
  • Jussi Heikkilä (koskettimet)
  • Sebastian Jeker (pasuuna)
  • Tommi Skytte (trumpetti)

Kuvaus levystä kappaleineen sen takakannessa itse artistin sanoin:

junnu_takakansi

…musiikkinäyte illalta:

Pikku tauon jälkeen astui lavalle The Beatles Band kokoonpanossa:

  • Junnu Sippola (basso, laulu)
  • Timppa Niemelä (kitara)
  • Make Aalto (kitara, laulu)
  • Jomppe Itkonen (rummut)

vetäisten puolen tunnin verran taattua Beatles-musiikkia.

Seuraavana esiintyi Nina & Hot Stuff aitoon ja ainutlaatuiseen tyyliinsä. Luvassa oli vielä heidän esityksensä jälkeen vapaata jammailua, mutta me huru-ukot poistuimme ”virallisen” ohjelman jälkeen.

Musiikkiprojekti Varjo Suusalo

Vielä 60- ja 70-luvuilla

…olivat magnetofonit arvokkaita ja harvinaisia: niitä pidettiin kotona kunniapaikalla ja harvoin saatiin lainaan esim. treenikämpille. Niinpä nauhoituksia noilta ajoilta on suhteellisen vähän ja nauhoja vielä vähemmän.

Noita ”kadonneita nauhoituksia” voitaisiin yrittää kaivella esiin ja porukalla koota niistä vaikka yhteinen julkaisu – tällaista on jopa toivottu nuorempien muusikkojen ym. toimesta. Nyt liikkuu vain suusanallista perinnetietoa vanhojen bändien ”kovuudesta”.

Grundig-TK830 60-luvulta

Toista oli jo 80-luvulla ja mankat kehittyneempiä – tulivatpa c-kasettinauhuritkin. Näin Markku Vahtola facebookissa kertoili eräästä demokokeiluistaan:

”Meillä oli joskus parikymppisinä kaverin kanssa sellainen musiikkiprojekti kuin Varjo Suusalo. Väsättiin huumorilauluja ja ääniteltiin silloisessa kämpässäni neliraiturilla päivät pitkät demoja.

Mieleeni muistuu sellaisia biisejä kuin ”Pohjelihakseen”, ”Se velttoilee”, ”Raavi ja imppaa”, ”Synnynnäinen potkija”, ”Elämäni vesistöt”, ”Eläpä töni”, ”Kah, enpä älynnyt”, ”Hygieenikko”, ”Vetää suonesta”, ”Maitohampaat tippuu” ja ”Tahdon punkteeraukseen”.

Teimme varmaan parikymmenta demoa, joista osa on vieläkin tallessa c-kasettina. Vetävä laulusaundi saatiin siten, että nauhanopeutta hieman nopeutettiin siinä vaiheessa kun lauluja pistettiin purkkiin. Kun tulosta kuunteli normaalinopeudella oli laulajan ääni huvittavan vetelä ja laiska.

Kerran tehtiin äänityksiä sitten päivällä yksiössäni niin keskittyneesti, ettemme kuulleet ovikellon soittoa. Kaverini veti juuri antaumuksella lauluosuutta sisään kun ovi avautui ja isännöitsijä astui sisälle yleisavain kädessään. Meillä oli siinä meneillään joku härskimpi kappale. Isännöitsijä oli hölmistyneen näköinen ja tuumasi: ”Jaa täällä pojat musisoi. Tulin tarkastamaan vesimittarin lukemaa.
Kylläpä meitä hävetti 🙂 ”

Jape kommentoi Markun merkintää: ”Laitappa Varjo Suusaloa jakoon jonnekkin? Jo biisien nimet herättää voimakasta uteliaisuutta ja mielenkiintoa.”

…ja Markku vastasi: ”Pitäs ottaa joskus työn alle ja ajaa biisit c-kasetilta kovalevylle. Ehkä muutaman kuuntelijaystävällisemmän biisin vois jakoon laittaa… mietin vaan että onko Varjo Suusalolla ollenkaan kuuntelijaystävällisiä biisejä.”

Varmaan muillakin on joitain vastaavanlaisia kommeluksia,  ”kokemuksia” tai kokeiluja – niitä voisi jakaa täällä blogissa toistenkin luettaviksi. Muusikkojen ”rodullehan” aina sattuu ja tapahtuu…

Muukalaisia Oulussakin

1960-luvulla…

Tiedonvälityksen tuolloin vielä ottaessa ensiaskeliaan, useita samannimisiä bändejä saattoi olla Suomessa ja ulkomaillakin. Ei saatu tietoa samannimisistä yhtyeistä, kun ei ollut nettiä eikä muutakaan ihan ajan tasalla olevaa tietoa. Tosin ilmiö on jatkunut ihan viime vuosiin, esim. Yölintu-nimisiä yhtyeitä taisi Suomessa yhdellä kertaa olla yhdeksän kappaletta.

Niinpä Oulussakin vaikutti Helsingissä levyttämäänkin päässeen Strangers-yhtyeen täyskaima. Yhtyeen aloittamisvuodeksi kaavailisin vuotta 1964-65.
Vaikka yhtyeen nimihistoria onkin vielä peitossa, yhtyeen kotipesä oli Oulunsuun Pirtillä. Osa porukasta asustikin Lämsänjärvi – Kastelli -alueella.

Oulunsuun Pirtti

Vaikka yhtye onkin hieman tuntemattomampi, useiden yhtyeen jäsenten matka on jatkunut ihan Suomen huipulle saakka. Yhtyeen jäseniä olivat Juha Karppinen, Pekka Leminen, Jari Närhi, Pekka Huttunen, Manu Ainasoja ja Unto Kaikkonen.

Strangersin yhtyeen jälkiaallossa on seilannut mm. Descamind ja Express. Osa muusikoista siirtyi tanssimusiikin pariin mm. Pekka Käyhkön yhtyeeseen ja Juha Laakson yhtyeeseen. Kytkentöjä edellä mainituista yhtyeistä löytyy myöskin Connection– ja Atlantic-bändeihiin. Samoin Blackbirds ja Wilds-yhtyeet ovat lähellä näitä muusikkoja.

Jälleen kerran asioita on kirjoitettu hatarien muistikuvien ja muistelmien perusteella.

-altsu-