Willikissaa wielä

”Olisi mielenkiintoista nähdä kuvia Iin rock-festareilta.

Tässä yksi otos Tonicseilta. Mieleen jäi mm. Luftwaffe, joilla oli sakukypärät päässä. Minulla on tallessa Kalevan raportti festareista.

Meillähän oli vehkeitten kanssa se onni, että Sture Holmberg oli koko ajan ajan hermolla laitteiden suhteen. Itsellä oli se mielikuva,että uusia ideoita oli aina. Sture rakensi mm. käyttööni monitoimikoneen, jossa oli säröä ja muuta sälää. Samalla pedaalihirviöllä hallittiin lesliekaappeja, jotka hän myös oli väsännyt. Ei mikään kouraan mahtuva boxi, vaan pyörivät kaiutinsysteemit.

Muistini mukaan systeemi kyllä tökki aika ajoin. Tonicseilla ei ollut vakinaista keikka-autoa, vaan jostain se aina järjestyi. Iihin tultiin komeasti Rokan isän(?) Mersulla ja peräkärryllä.

Kuusrockiin tultiin jollain pakettiautolla, jossa osa soittajista istui tavaratilassa. Oulun keikalla oli mukana myös ruotsalaisia puhaltajia, joiden nimiä en ehtinyt opetella.

Backstagella Ronnie Österberg heitteli frisbeetä jonkun toisen Wigun kanssa. Se jäi mieleen, koska moista ei Torniossa vielä oltu nähty….siis frisbeenheittoa??

Jos muistan väärin niin korjatkaa. Lähettäkää immeiset kuvia 70-luvun tapahtumista. Jos jollain on kuvia esim. Tornion hiekkamontturockista, niin olisi kiva nähdä.

Terv. Hannu Unnbom”

Mainokset

Tower Provinssirockissa 1981

Soittourani ehkä mieleenpainuvin ja tietyllä tavalla merkittävin bändi oli Tower, jonka perustimme syksyllä 1977. Miehistön vaihtuessa ja yhden jäsenen muutettua Ruotsiin bändi muotoutui lopulta nelimiehiseksi instrumentaalikokoonpanoksi. Olimme tehneet lähes kaksi vuotta työtä oman musiikin ja biisien aikaan saamiseksi. Nauhoitimme muutaman biisin kahdella Revox-kelanauhurilla. Äänityssessioiden antia tarjosin Vaasan kehittyvän musiikin yhdistykselle, joka vastasi Provinssi-rockin järjestelyistä ja ohjelmavalinnasta. C-kasetti lähti myös YLEn Kellarinauhat-ohjelmaan, jossa tuntemattomien bändien nauhoja esiteltiin. Kävi niin, että molemmat tahot kiinnostuivat Tower-musasta, joka poikkesi huomattavasti tuolloisesta uuden aallon genrestä.

Sain Provinssirockin järjestäjiltä kirjeen, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä ja toivotettiin bändimme tervetulleeksi. Myös Rock-radion toimittaja Holle Holopainen oli ilmeisesti tehnyt jotakin asian eteen, sillä YLE:ssä oli tieto  kulkenut talon sisällä. Tätä en tiennyt vielä kevät-talvella -81, mutta kuulin asiasta myöhemmin TV2:n toimittajalta Tertta Saarikolta.  TV2:n kuvausryhmä Tampereelta saapui kuvaamaan Seinäjoelle samana kesänä ulos tullutta ohjelmaa Kesärock. Sain kirjeen pari viikkoa ennen keikkaa, että kuvausryhmä halusi kuvata esitystämme. Se oli haukiputaalaiselle bändille todellinen ”jytky-yllätys”:  80-luvun alussa tällainen julkisuus oli perin harvinaista herkkua. Bändinä emme asiasta paljon keskustelleet, sillä olimme työmme tehneet ja halusimme ainoastaan päästä esittämään omaa juttuamme ja tehdä sen hyvin.

Olimme toimineet triona, sillä kosketinsoittajan vakanssille ei ollut tarjontaa. Pari ehdokasta oli kokeiltu, mutta näkemyksemme mukaista soittajaa emme olleet löytäneet. Tiesin, että Piispasen Arto ei ollut varsinaisesti missään bändissä tuohon aikaan. Aiemmin olin ihaillut Artsin soittoa Timjamin ja Rocketin riveissä. Arto asui tuolloin pienessä yksiössä ja oli kuulemani mukaan muuttamassa Tampereelle. Rohkaisin itseni ja otin kasetin mukaani ja menin soittamaan Artsin ovikelloa. Pidimme bändissä Artoa erittäin kovan luokan soittajana ja häntä arvostettiin Oulun muusikkopiireissä suuresti. En tuntenut häntä juuri lainkaan, mutta aioin tutustua näissä merkeissä. Rohkea rokan syö ja aina pitää olla rohkeutta kysyä.

Lyhyen juttutuokion ja teekupposen jälkeen Artsi vain kysyi, että milloin on treenit. Häntä Tower-meininki ja musiikki miellytti. Näin saimme ryhmäämme tärkeän elementin, jolle oli jo tilaakin biisirakenteissa jätetty. Myöhemmin Arto ilmoitti, että Kuosmasen Sakari oli kuullut kasetin ja olisi ollut innolla tulossa mukaan. Kieltäydyimme kohteliaasti, sillä emme olleet valmistautuneet kahteen lisäjäseneen. Saku olisi kyllä ollut kovan luokan täydennys ja solisti. Ikävä kyllä en ollut vielä tuolloin sanoittanut biisejä ja osa oli puhtaasti tehty instrumentaaliversioiksi. Myöhemmät ajat ovat osoittaneet, kuinka loistava ja monipuolinen muusikko Saku Kuosmanen onkaan. Olin hänet tavannut ja kuullut miehen laulusoundia. Saku on myös kerrassaan mainio ja välitön tyyppi. Mutta aina ei ihminen voi osua 100%:n oikeaan valinnoissaan.

Kesäkuun alussa siis matkasimme Seinäjoelle. Arto tuli junalla Tampereelta matkatavaranaan Rhodes-piano ja Mini Moog sekä Roland-nauhakaiku. Kävimme aamupäivällä poimimassa miehen soittimineen rautatieasemalta ja siirryimme festivaalialueelle. Soittoajaksemme oli määritelty klo 15, joten ei tarvinnut soittaa aivan ensimmäisenä. Paikalla oli varmaan 3000 – 3500 ihmistä, sillä oli alkukesän lauantai ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Järjestäjät ilmoittivat, että 30 minuutin settiä piti lyhentää 10 minuutilla, koska tapahtuman aloitus oli myöhästynyt hieman. Totesin, että se ei ole ongelma meille. Soitamme sen mitä ehdimme ja teemme sen hyvin 🙂

Ennen lyhyen settimme alkua TV2:n toimittaja Tertta Saarikko haastatteli minua ja kysyi, missä Haukipudas sijaitsee. Kerroin, että kaikkihan tietävät maailmalla Rauma-Repolan sahan ja Martinniemen sataman.:-) Se sijaitsee noin 25 km Oulusta pohjoiseen ja on maailmallakin tunnetumpi paikka kuin Oulu. En valehdellut ollenkaan, sillä näin asiat olivat. Rauma Repolan vientipuuta oli toimitettu Martinniemestä jo kymmeniä vuosia ulkomaille. Haastattelun yhteydessä esittelin lyhyesti bändin jäsenet ja kerroin tyylisuunnan, jota edustimme musiikillisesti. ”Hard rock -henkistä funkpoljentoa omiin nimiin.” Sen jälkeen hyppäsin rumpupallille ja laskin : ”yy – kaa koo nee.” 

Setistä en muista muuta kuin että tuntui äärettömän hyvältä päästää kahden vuoden höyryt pihalle ja ladata kaikki energia omaan musiikkiin. Muistikuvani ovat samat vielä tänä päivänä. Sain olla soittajana hetkessä, jossa mikään ei voi epäonnistua. Tunsimme, että emme epäonnistu esityksessämme ja tiesin myös, että se musa mitä soitimme sai luvalla sanoen kelvata. Olimme tehneet niin paljon työtä, että soitto takuulla kulki. Niinpä soitin keikan sellaisella itsevarmuudella, mitä minulla ei koskaan aiemmin ollut. Täytyy myöntää, että tunnetila oli suorastaan euforinen. Ne ovat soittajan parhaita hetkiä, jotka jäävät iäksi mieleen.

Setin jälkeen poistuimme tyylikkäästi vain kättä nostaen lavan taakse ja katsoimme toisiamme. Jokainen tiesi, että olimme tehneet sen, mitä olimme mielessämme varmaan aina toivoneet. Olimme nousseet isommalle lavalle ja saaneet toteuttaa unelman soittaa tuhansille ihmisille. Kaiken lisäksi soitto oli kulkenut hyvin ja yleisön reaktoioiden perusteella se oli kelvannut. Enempää ei tarvittu ja hymyt olivat herkässä. Jopa kitaristimme, joka ei yleensä suitsuttanut mitään totesi: ”Hyvin se toimi – erittäin hyvin.” Pyyhin hikeä ja huohotin backstagea ja varsinaista yleisöaluetta erottavan aidan luona. Yhtä äkkiä takanani aidan toisella puolella joku alkoi suoltaa tekstiä minulle: ”En tiennytkään, että Oulussa on näin jumalattoman taitava bändi. Sinäkö tämän olet perustanut? Miksi minulle ei ole puhuttu mitään? Tulkaa Kuusrockiin keikalle! Ehdottomasti tämä pitää saada Oulussakin tietoisuuteen paremmin.” Kyseinen henkilö oli Markku Hänninen – Kuusrockin promoottori. Totesin vain, että sopiihan se, kun hinnasta sovitaan. Niinpä seuraavana vuonna olimme Kuusrockissa sunnuntain ensimmäisenä esiintyjänä, ja hinnastakin pääsimme sopimukseen tiukkojen neuvottelujen jälkeen.

Heinäkuun lopulla TV2 lähetti 30-minuuttisen ohjelman Kesärock, jonka esitykset oli kuvattu pääasiassa kesän Provinssirockissa ja Ruisrockissa. Uusina niminä oli esillä Tower, Pasi & Mysiini sekä Hanoi Rocks. Me kaikki tiedämme, että yksi näistä bändeistä tuli myöhemmin varsin suosituksi ympäri maailman. Tower jatkoi omalla linjallaan ja Hanoi Rocks sai hyvän managerin ja vei bändin ulkomaille.

Tower kuulosti ja näytti vuonna 1981 tältä:

Tower Provinssirockissa 1981

Kuusrock 1974

Vuoden 1974 Kuusrockissa olin yleisönä. 8 vuotta myöhemmin sain olla soittamassa festivaalilla, mutta siitä tulee oma tarinansa.
Ensimmäinen Kuusrock-käyntini oli vuonna 1974. Haukiputaalta nuorisoa siirtyi Ouluun busseilla hyvissä ajoin, sillä Kuusrock oli merkittävä musiikkitapahtuma meille maakunnan nuorille. Tapani mukaan menin paikalle heti porttien avauduttua. En halunnut jäädä minuutistakaan paitsi.

Koska olin nähnyt ja kuullut Haukiputaan Osiksella Suomen rockbändien parhaimmistoa, nuoren soittoharrastajan veri veti luonnollisesti myös tällaiseen tapahtumaan, missä oli useita bändejä kahden päivän aikana. Vuoden 1974 tarjonnasta parhaiten mieleen on jäänyt Hurriganes, jonka erittäin väkevä setti ei jättänyt kylmäksi. Bändi oli vasta nousussa eikä Roadrunner-levyä ollut edes äänitetty, mutta sille päätyneitä biisejä kuitenkin kuultiin. Myös Juice Leskinen & Coitus Int oli erittäin hyvässä iskussa. Juicen esitys upposi yleisöön.

Tampereelta tuli myös Alwari Tuohitorvi, joka edusti glam-rockia. Bändi toimi erittäin jämäkästi ja oli erityisesti nuorten tyttöjen suosikki. Itseäni kiinnosti bändin hyvä yhteissoitto enemmän kuin kiiltävät kuteet ja kitaristi Jukka Rautiaisen hulvaton kiipeily kamojen päällä. Pääsolisti Mika Sundqvist oli aina hyvin “cool”. Raimo Pikasen jämäkkä ja eleetön rumputyöskentely on jäänyt mieleeni myös. Tuima ja totinen rumpali takoi sellaisen biitin, että homma kulki kuin hirvi syysaamuna.

Tasavallan Presidentti oli tuolloin musiikin harrastajien ja soittajien keskuudessa kova nimi. Itseeni “Pressa” ei tehnyt kovin merkittävää vaikutusta, vaikka soittajat olivat alansa huippuosaajia. Sen sijaan turkulainen Kaamos jäi mieleen niin, että hankin heidän pitkäsoiton Deeds And Talks keikan jälkeen. Tämä C-kasetti löytyy edelleen, ja olen sitä joskus kuunnellut ja menneitä aikoja muistellut. Kaamoksen tyylikäs proge oli allekirjoittaneen mieleen ja on edelleenkin.

Lauantain pääesiintyjäksi oli saatu Englannista Geordie. En tiennyt bändistä muuta kuin hittibiisin Black Cat Woman. Ennakkokirjoittelut kertoivat bändin edustavan tuolloin pinnalla ollutta “glam-rockia.” Geordien esiintymistä jouduttiin odottelemaan, sillä järjestäjät virittelivät valoja lavalle. Muistan hyvin, että ilta hämärtyi pilvisen sään takia. Kun bändi pääsi vauhtiin, niin selväksi tuli kaksi asiaa: Geordie soitti huomattavasti suuremmalla volumella kuin mikään aikaisempi esiintyjä. Toinen asia oli laulusolisti Brian Johnsonin erittäin tehokas ja kantava sekä raaka laulusoundi. Se teki vaikutuksen, ja myöhemminhän kyseisestä herrasta tuli AC/DC:n solisti. Itselleni Geordien musiikki ei juuri “tömähtänyt”. Sen muistan, että kävellessäni kotiin yöllä, soivat korvat varsin mallikkaasti. Meteliä oli ollut siis riittävästi. Sitähän se rock `n roll -konsertti tuohon aikaan usein oli.

Operaatio Villikissassa

Villikissaa ei muistin mukaan juurikaan lehdissä mainostettu, yllä olevan kaltaisia monisteita sentään levisi. Koska festari oli kesäkuun alussa, ehti sana levitä myös kouluissa ennen kesälomia kaverilta toiselle ja se selittänee yleisömäärän.

Olimmepa mekin treenanneet kunnolla ja ajan kanssa uutta settiä Villikissaan ja oikein kelanaurinkin kans nauhottaeen, kuunnellen ja hioen. Nauhat ovat kuulemma jossain tallessakin, mutta lupauksista huolimatta käsiin emme ole niitä (vielä?) saaneet – taitavat jäädäkin saamatta.

Pari-kolme viikkoa ennen Villikissaa olimme keikalla Raunuan Peuralla ja nuorisohan tunnisti meidät muuksikin kuin tanssibändiksi, joten viimeisten valssien jälkeen päätimme antaa paikalle jääneille nuorille esimakua tulevasta setistä ja testata sen toimivuuden elävään yleisöön. Virkavaltahan sen menon keskeytti, oli kuulemma huvilupa-aika jo päättynyt!

Villikissaan lähdettiin jo lauantaina, pikkubussi täpösen täynnä, ja asettauduttiin leiriin niityn nurkille hyvälle näköalapaikalle. Lauantai menikin festaritunnelmissa; autolla lappoi tuttua ja vierasta. Bändien kuunteleminenkin taisi jäädä monella vähemmälle – olihan festareille osallistuminen monelle meistäkin ensimmäinen. Ja paljon sattui ja tapahtuikin, aivan kaikkea ei kehtaa kertoa julkisesti 🙂 Seuraavan toki voi, rötöshän on vanhentunu!

Kenellekkähän meistä siinä lauantain kuluessa paukahti päähän bisnisidea: pullonkeräys, nykyisemmin kierrätys. Kansa kun jätti tyhjät pullot tyhjennettyään niille sijoillensa, saapuikin keräilijä paikalle ja nappasi pullot talteen – alkuun käsiinsä ja jatkossa muovikassiin – ja kiikutti ne pikkubussiin. Auto alkoi täyttyä ja lopulta takatilan lattialla oli kauttaaltaan puolen metrin kerros pulloja. Ja liikkuminen sisällä muuttui miltei mahdottomaksi ja autossa piti muutaman nukkuakin. Moni kylläkin haahusi yössä omilla teillään.

Hankalampi oli realisoija festarin jäläkeen pullovuori rahoiksi tai olviksi: harva kauppa otti vastaan kahta muovikassillista enempää pulloja. Lopussa kaikki oli saatu menemään ja täydet tilalle. Niillä koko soittokunta juhuli illan ja sen juhulinnan jälkeen realisoijuilla panteilla jatkettiin vielä ilta kahteen pekkaan!

Mutta olihan se sunnuntaina festari-keikkakin… sen kulusta pitää vielä koota ajatuksiaan. Päällimmäisenä tulee kuitenkin loppupuolella esiintyneen mieleen hiljainen kansanvaellus alueelta poispäin ja vaeltavan joukon pysähtymiset uuden kappaleen alkaessa soimaan. Kuljetukset siihen aikaan kun tapahtuivat useinmiten julkisilla välineillä eikä sunnuntai-ilta silloinkaan ollut parhainta aikaa kotiin palaamiseen.

Villikissa-rockfestarit Iin Illinsaaressa -71

Lauantain 12.6. bändit:

Sunnuntain 13.6. bändit:

Äkkiä laskien Villikissan bändien alueellinen jakauma oli: Oulu 4, Tornio 3, Haapajärvi 2, Raahe, Kajaani ja Kemi kukin yksi. Tornio-Kemin osuutta hieman mitätöi haaparantalaisten kulttuurivaihdollinen osallistuminen, Haapajärveä taas nostanee armeijan varikon sijaitseminen paikkakunnalla ja paikallinen aktiivisuus? Kattaukseen suurimmin vaikuttaneet iiläiset järjestäjät loistivat vaatimattomuuttaan poissaolollaan, sillä Iissäkin soiteltiin jo noihin aikoihin. Taisivat vaan useimmat sikäläiset soittajatkin olla ”järjestelykomiteassa”?  Olisi mukava kuulla vaikka Rikos ja Rangaistus:en poikia järjestelyistä Iin Musiikkiklubin edustajien ohella… Mukaanhan saatiin myös ”virallisia yhteistyötahoja”.

Kun paikalla oli kahtena päivänä arviolta yhteensä 3000 – 4000 festarivierasta, luulisi vieläkin muistelijoita bändeistä, tunnelmasta, kokemuksista yms. riittävän. Ainakin Oulu-lehdessä oli Antti Porkan tekemää juttua ja Kalevassa kirjoitti kesätoimittaja Mikko Alatalo tapahtumasta.

Itse paikkahan oli Oulusta katsoen Iin silloilta oikeaaan Illinsaareen menevän väylän varrella pienoisella, niittämättömällä peltoaukealla. Lava-alue oli eristetty, mutta muuten aluella saattoi leiriytyä minne halusi, vaikkakin teltta-alue oli erikseen,  ja autojakin oli pitkin niittyä. Pitkä tallaamaton nurmikko antoi alussa suojaa monenmoiseen ”suhdetoimintaan”, vaikka kaikenlaisia hortoilijoita saattoi tulla ja melkein talloa korkeassa heinikossa makoilevien päälle. Festarin päättyessä kenttä oli lähes kauttaaltaan tallottu.

Mikähän peltoaukea (A, B vai kenties C) se olikaan festarialueena? (klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

Kansanryntäys lienee yllättänyt järjestäjät eli vaikeuksia oli vaikkapa riittävän juoma- ja ruokahuollon järjestämisessä yleisölle, tosin moni oli varustautunut omin eväin.  Myös alueen vartiointi oli puutteellista eli kansaa lappoi ilman lippuja sisään aitojen alta jne. Kunnon järjetyshäiriöiltä kuitenkin vältyttiin. Näennäisestä menestyksestä huolimatta toista perinteistä Villikissaa ei järjestetty koskaan, syitä voi sivustaseurannut vaan arvioida.

Ps. Taisi muuten olla seuraavana kesänä -72 eli vuotta ennen Kuusrockia, kun Ylivieskassakin järjestettiin rock-festarit. Paikalla yleisössä olleena ei sen nimeä tai esiintyjiä muistu mieleen, sen verran oli muuta häppenigiä meneillään – mm. automme sivuikkuna pamautettiin sirpaleiksi. Olisiko joillakin po festariin liittyvää  jonkinlaista valaistusta, kuka järjesti, keitä esiintyi yms?