Fanitusta

Fanitushan on ikivanahaa, mutta koska alettiin kerätä artistien yms nimikirijoituksija oikein paperille… saatikka sitte iholle? Vilimi- ja levyyhtiöt vastasivat varmaan jo 60-luvulla artistin kuvin ja nimikirijoituksin kiihkeimmille ihailijoille, mutta normaalin keikkamusikantin elämäsä nimikirijoitusten pyytely oli 60- ja 70-luvun alusaki harvinaista. Toisaalta saatuani käsivarteen kipsin, se täytty viikoisa nimikirijoituksista – poistamisen jäläkeen seki tokumentti jäi sairaalan roskikseen! 😦

Nimen, osotteen ja mahollisen puhelinnumeronki kärttäjiä oli harvasa ja harkiten niitäki sentään annettiin – assuivathan useimmat meistä vielä kotona ja kaplakkaahan sekä selittelyä noista yhteydenpivvoista ois tullu. Kirijeistä arkistosa (ja muiden puheistaki) päätellen harkinta ei aina pitäny – onneksi muutamista onki tullu elinikäisijä ystävijä, vaikka tahoillamme onki  omija elämiämme eletty ja yhteys välillä takunnu ja katkennukki.

Ku miettii kuinka monen kuulusan aikalaisbändin kans sitä keikkailikkaan, ois mahtava arsenaali arvokkaita nimikirijoituksia. Jos olisi älynny pyytää… mutta ei: me hemmot poristiin vain mussiikista! Edelleenkään tavatessamme en pyyvä nimikirijoituksija, vaan muistelemme vanahoja yhteisijä keikkojamme. Heillehän se oli hektistä aikaa, meille tuntemattomille unohtumattomija tappauksija. Tykkäävät kai ”varmoista” muistikuvistamma?

Markku Vahtola kertoi pari omakohtaista sattumustaan (alla) facebookisa nimppareijen kohtaloista.

… ensimmäinen: ”90-luku ja paikkana eräs kapakka Oulussa. Tilasin tiskiltä juoman ja siirryin tyttöystäväni kanssa pöytään, jossa istui pari naista. Pian huomasimme baaritiskillä istuvan Topi Sorsakosken. Topi tilaili juomaa nopeaan tahtiin aina edellisen juoman loputtua. Pian hän nousi horjahdellen baaritiskiltä ja suuntasi kohti pöytäämme. Pöydässämme oli tilaa, joten Topi liittyi seuraamme. Topi oli humaltunut jo siihen pisteeseen, että tavalliselle tallaajalle ei olisi enää juomaa tarjoiltu, mutta Topi nosti aina kätensä pystyyn tilauksen merkiksi ja uutta juomaa tuli sitä mukaa pöytään. Kaivelin lompakostani pankkiautomaattikuitin ja pyysin siihen Topilta nimmaria isälleni. Topi örmi kynällä kuittiin tekstin: ” Kaverilleni Hempalle! t. Topi Sorsakoski.”

Kotona asetin kuitin Topin kirjoituksineen hupailumielessä pieneen valokuvakehykseen ja seuraavan kerran kesämökillä ollessani asensin kehyksen paskahuusin sisälle seinään. Isäukolle oli hupaisa yllätys, kun hän kävi mökillä huusissa asioilla ja huomasi kehystetyn pankkikuittini.

Kehys koristi kesämökkimme ulkohuusin sisäseinää muutaman vuoden, kunnes se seinän maalauksen yhteydessä katosi jonnekin.”

remu

Tästä Remun raapustuksesta pyydettiin 5/2013 30€!

…ja toinen: ”90-luku ja istuin eräässä oululaisessa kapakassa Esa Elorannan kanssa juoden olutta ja keskustellen musiikista. Tien toisella puolen olevassa kapakassa aloitti myöhemmin samana iltana Remu Aaltonen keikkansa. Vaihdoimme kapakkaa aikomuksena katsoa Remun keikka. Remun esityksen jälkeen hakeuduin Remun juttusille syystä että kaverini, joka oli hillitön Hurriganes-fani, täytti vuosia. Pyysin Remulta nimmaria ystävälleni. Remu vaahtosi tyylilleen uskollisena niin, etten oikein edes tajunnut mitä hän puhui, mutta antamalleni paperilappuselle ilmestyi lopulta Remun omakätinen nimmari ja synttärionnittelu ystävälleni.

Seuraavana päivänä ojensin paperilappusella olevan Remun onnittelun syntymäpäivälahjaksi kaverilleni. Ajattelin että on taatusti mieluinen lahja ja olen vaivaakin tähän nähnyt. Kaverini katseli hetken lompakossani nuhraantunutta lappua ja totesi: ”Jätkä on ite kirjoittanu tämän.””

…ettäs semmosta! 🙂 Millaisia fanisattumuksia muille on omakohtasesti tai (niinku sanotaan) ”kaverille” sattunu?

Mainokset

Cafe Adam 4.4.-91: Robert Gordon & Chris Spedding

Riku Halttu muisteli FB:ssa:

”Olin kerran tuuraamassa miksaaja Tumeliuksen Jaria Robert Gordonin ja Chris Speddingin keikalla Cafe Adamissa joskus 90-luvulla, en muista päivämäärää. Keikka äänitettiin c-kasetille suoraan miksauspöydästä ja kasetti piti viedä keikan jälkeen artisteille itselleen. En ole varma mutta saattaa olla sama keikka josta on biisejä tällä julkaisulla..

Born To Rock -kansi

Robert Gordon & Chris Spedding
Born to Rock
Unreleased Live Recordings 1991 – 1993
(cd, c.c. 002)

Guitar Jamboree (by Chris Spedding) / The Way I Walk / Lonesome Train / Summertime Blues / Red Cadillac And A Black Moustache / Walk On By / It Feels So Right / The Worrying Kind / Rock Billy Boogie / I Wouldn’t Treat A Dog (The Way You Treated Me) / Drivin’ Wheel / Twenty Flight Rock / Love Me / Born To Lose / You’re Undecided / Three Time Loser / I Forgot To Remember To Forget / Ubangi Stomp / My Babe / Blue Christmas / There You Go / This Little Thing Called Love / Rock Billy Boogie #2 / Fire / It’s Only Make Believe
————————-
tracks 1-3: Nagoya, Japan, May 31, 1993; tracks 4-6: Oslo ’93; tracks 7-9: Lone Star, NYC, New York, July 31, 1992; tracks 10-14: Lone Star, NYC, New York, April 10, 1993; tracks 15-17: Oulu, Finland, April 4, 1991; track 18: splice of the Oulu and Barcelona versions; tracks 19-20: Barcelona, Spain October 5, 1991; tracks 21-23: Vasteras, Sweden, April 2, 1991; tracks 24-25: Lone Star, NYC, New York, June 27, 1992; all tracks featuring Robert Gordon:vcl [except track 1], Chris Spedding:gtr/vcl [track 1], Rob Stoner:bs & Bobby Chouinard:dms ”

Cafe Adam 1991 (video: Ilpo Nikkilä)

Millaisia muistoja lukijoille nousee mieliin Cafe Adamista ja keikoista siellä? Rohkeasti kommentteja tulemaan!
Paikkahan avattiin Cafe Adamina -88 ja nimi muuttui 90-luvulla Foxiaksi ja sittemmin Tähdeksi; samalla tapahtui muutos klubista tanssiravintolaksi. Alkuaan kaikki tunsivat sen Järjestötalona. Ennen Adamia tiloissa toimi elokuvateatteri.

-webmaster: Robert Gordonin & Chris Speddingin keikkaa on tarkoitus ”ruotia” OPH-blogissa laajemmin myöhemmin.

Johan oli mänitseri! :)

Toinenkin Vahtolan Markun avaama FB-keskustelu tarttui webmasterin nuottaan:

”Oulun seudulla vaikutti -90 luvulla hieman epämääräinen ja huvittavakin ”keikkajärkkäri” tai mikä kiertuemanageri lie omasta mielestään olikaan. Olikohan nyt jonkun paikallisen Elmun (Elävän Musiikin yhdistys) äijiä. ”Rupelilippalakkimiehestä” me puhuimme sen jälkeen kun tähän heepoon törmäsimme ekaa ja ainoaa kertaa.

Oltiin keikalla Lillemor-nimisessä kuppilassa Oulussa ja keikan jälkeen istuimme kaljamotit neesujemme edessä kuppilan yhteen pöytään. Seuraamme änkeytyi maalaiselta näyttävä äijä.

Hankkija-tyylinen lippalakki oli vedetty päähän, jaloissa olevat farkut oli vedetty henkseleillä ylös kainaloihin saakka yli pullean vatsan ja näin ollen housujen lahkeet näyttivät huvittavan lyhyiltä. Äijä oli aika jurrissa ja alkoi vuolaasti kehua bändiämme.

Lippa vinossa äijä horjui pöydässämme ja änkytti suustaan kehujaan. Muistelen, että olisi vielä kaatanut jonkun kaljat syliinsä siinä horjuessaan. Sen jälkeen alkoi kaljan pummaaminen ja lopuksi tarjous lähteä hänen järkkäämälle Pohjois-Suomen kiertueelle. Kuulosti komealta, mutta kieltäydyimme kunniasta:) ”

webmaster: kuinka ollakaan, kyseinen henkilö on muillekin noiden aikojen oululaismusikanteille tuttu…  ja tarina jatkuu (MrX:n nimen on webmaster jatkokeskustelijoiden pyynnöstä ”sensuroinut”):

Pekka: MrX !!! Todellinen keikkamanageri tosiaan !!!!!!

Markku Vahtola: No niinpäs olikin! Sama heepo:)

Pekka: MrX kysyi erääs bändin keikalla, että onko bändi kalliskin, kun niin hyvältä kuulostaa.

Sanoin: ”On liian kallis sulle.” Keskustelua ei enää jatkettu.

Aika moni kävi liki ilmaiseksi keikalla ja usein kyseessä oli jokin ”bändikisa.” Voittaja sai palkkiona tehdä demonauhan. Oh ja voi!!! Jotenkin näille löytyi aina uhreja.

Matti: MrX. Kunnon liimis 🙂  (webmaster =liimatukka)

Pekka: tai Tappi Suojanen MK II 🙂 )

webmaster: itsellänikin on kokemuksia 70-luvulta muutamasta nyt jo edesmenneestä ”managerista”, mutta pitää miettiä juttujen ”julkistamista” – niihin kun liittyy omaa sinisilmäisyyttäkin!

Ehkä aikanaan kokonaiseen blogiinkin on aihetta, kunhan ensin oman häpiäni itteleni selitän? Alkkohoolihan se liittyy moisiin toimiin ryhtymiset…  toisin ja puolin toisinkin, eikä ole halua ”lyödä” kunnon soittoveikkoja tai ”rehellisijä” manakereita jäläkikätteeen! 🙂 Etenkään kun moni ei oo ”puolustamasa” ittiään tai maksamasa velekojaan… Mutta huumorijahan niistäki irtuaa! 🙂

Ps: Nyt kannattaisi blogin lukijoiden alkaa kaivella muistilokeroitaan ja valokuviaan vaikkapa Lillemor:ista, niin saadaan senkin historia dokumentoiduksi… Vähäisimmästäkin viestistä tai kuvasta väännetään jotain kiinnostavaa tai keskustelua herättävää.


Kilpailua vai ei?

FB.ssa Markku Vahtola kyseli jonkin aikaa sitten:

”Järjestetäänkö enää nuorille aloitteleville bändeille kaupungilla mitään bänditapahtumia nykyään? Omassa nuoruudessa niitä järjestettiin paljon. Joka kesä oli Rotuaarilla jos jonkinmoista bändikisaa ja bändikatselmusta, jossa oululaiset ”ei levyttäneet” bändit saivat mahdollisuuden esiintyä. Talvisinkin niitä järjestettiin mm. silloisella Vanhalla Paloasemalla.

Lasihelmipeli joskus -90 luvun taitteessa Rotuaarilla

Ja kaikki bändit soittivat omia biisejään. Nykyään tuntuu siltä, että keikkapaikat ottavat ainoastaan covermusaa soittavia ryhmiä esiintymään. Omilla biiseillä on hankalaa saada keikkaa jos ei ole tehnyt levyä.”

webmaster: 60- ja 70-luvuilla järjestettiin Oulun kaupungin nuorisotoimen ja tanssijärjestäjien sekä muutamien lehtien (mm. Stump ja Frederik Kellon Ns:lla) toimesta kykyjenetsintäkilpailuja ja lisäksi Suomen Pop-muusikot ry järjesti bändikilpailuja ja Rockin SM:täkin. Onko toiminta mennyt sellaiseksi esittelyhommaksi, jossa esim. Rockpolis buukaa bändejä tai bändit itse tekevät ”kilpailuitta” omia demojaan tai vaikkapa videoita Youtubeen tai Myspaceen ja toivovat läpimurtoa sitä kautta?

Moni on toki lyönyt läpi muitakin kautta, mutta onko kilpailuhenki kadonnut esim. rahanvallan alle: kellä on rahaa kustantaa hienoin video autotunettuna nettiin, se voittakoon? Vanhasta webmasterista tuntuu moinen tunku ja hinku välillä suorastaan sairaalta, kun kuuntelemalla pitää yleisön ne kicksit saada eikä näkemällä? Live-esitys voi yllättää monen ennakkokatsojakuulijan negatiivisesti… ja päinvastoinkin! 🙂

Klaus Järvinen Pohjankartanossa

”Juolahti mieleen semmonen soittohommiin liittyvä muistelo…

… että joskus -80 ja -90 vuosikymmenten vaihteessa Pohjankartanossa järjestettiin bändikatselmus.

Paikalla oli oikein raati arvostelemassa bändejä. Raati oli koottu ikään kuin Levyraati -tyyliin ja raadin puheenjohtajana toimikin tämä silloinen levyraadin hemmo Klaus Järvinen. En muista enää keitä muita raadissa oli, ehkä joitain tv:n pikkunilkkejä.

Pohjankartanoon ei roudata moottoriajoneuvoilla

Kukin bändi esitti muutaman biisin, jonka jälkeen raati antoi suullisen palautteen bändistä.

Meidän silloinen rumpali Artsi, joka oli ja on varmaan yhäkin yksi parhaista rumpaleista kenen kanssa olen saanut soittaa, ei päässyt jostain syystä ko. keikalle. Teknisesti taitavalle rumpalillemme oli hankala saada oikeanlaista tuuraajaa.

Lopulta sellainen jostain löytyi, en muista mistä. Tämä meitä muita hieman vanhempi kaveri oli ammattirumpali, Kajaanista muistaakseni lähtöisin oleva tyyppi ja ammattilainen oli. Nimittäin hän kuunteli kerran demomme läpi ja soitti keikalla biisit juuri niin kuin vakirumpalimmekin. Olimme äimänä. Kaveri oli niin ammattilainen, että hänelle piti maksaa keikasta palkka vaikka itse emme netonneet muuta kuin Järvisen Kulauksen suullisen palautteen jota en sitäkään muista millainen oli.

Soittikohan kukaan muu soittajafrendi ko. tilaisuudessa? Jos soitti niin mitäpä on jäänyt mieleen?”

-Markku Vahtola

Ehdotin, että rumpali olisi H-band:issakin aikoinaan soittanut Unto Torniainen – onko mahdollisia asiasta tietäviä tai paikalla olleita?
-webmaster