Fanitusta

Fanitushan on ikivanahaa, mutta koska alettiin kerätä artistien yms nimikirijoituksija oikein paperille… saatikka sitte iholle? Vilimi- ja levyyhtiöt vastasivat varmaan jo 60-luvulla artistin kuvin ja nimikirijoituksin kiihkeimmille ihailijoille, mutta normaalin keikkamusikantin elämäsä nimikirijoitusten pyytely oli 60- ja 70-luvun alusaki harvinaista. Toisaalta saatuani käsivarteen kipsin, se täytty viikoisa nimikirijoituksista – poistamisen jäläkeen seki tokumentti jäi sairaalan roskikseen! 😦

Nimen, osotteen ja mahollisen puhelinnumeronki kärttäjiä oli harvasa ja harkiten niitäki sentään annettiin – assuivathan useimmat meistä vielä kotona ja kaplakkaahan sekä selittelyä noista yhteydenpivvoista ois tullu. Kirijeistä arkistosa (ja muiden puheistaki) päätellen harkinta ei aina pitäny – onneksi muutamista onki tullu elinikäisijä ystävijä, vaikka tahoillamme onki  omija elämiämme eletty ja yhteys välillä takunnu ja katkennukki.

Ku miettii kuinka monen kuulusan aikalaisbändin kans sitä keikkailikkaan, ois mahtava arsenaali arvokkaita nimikirijoituksia. Jos olisi älynny pyytää… mutta ei: me hemmot poristiin vain mussiikista! Edelleenkään tavatessamme en pyyvä nimikirijoituksija, vaan muistelemme vanahoja yhteisijä keikkojamme. Heillehän se oli hektistä aikaa, meille tuntemattomille unohtumattomija tappauksija. Tykkäävät kai ”varmoista” muistikuvistamma?

Markku Vahtola kertoi pari omakohtaista sattumustaan (alla) facebookisa nimppareijen kohtaloista.

… ensimmäinen: ”90-luku ja paikkana eräs kapakka Oulussa. Tilasin tiskiltä juoman ja siirryin tyttöystäväni kanssa pöytään, jossa istui pari naista. Pian huomasimme baaritiskillä istuvan Topi Sorsakosken. Topi tilaili juomaa nopeaan tahtiin aina edellisen juoman loputtua. Pian hän nousi horjahdellen baaritiskiltä ja suuntasi kohti pöytäämme. Pöydässämme oli tilaa, joten Topi liittyi seuraamme. Topi oli humaltunut jo siihen pisteeseen, että tavalliselle tallaajalle ei olisi enää juomaa tarjoiltu, mutta Topi nosti aina kätensä pystyyn tilauksen merkiksi ja uutta juomaa tuli sitä mukaa pöytään. Kaivelin lompakostani pankkiautomaattikuitin ja pyysin siihen Topilta nimmaria isälleni. Topi örmi kynällä kuittiin tekstin: ” Kaverilleni Hempalle! t. Topi Sorsakoski.”

Kotona asetin kuitin Topin kirjoituksineen hupailumielessä pieneen valokuvakehykseen ja seuraavan kerran kesämökillä ollessani asensin kehyksen paskahuusin sisälle seinään. Isäukolle oli hupaisa yllätys, kun hän kävi mökillä huusissa asioilla ja huomasi kehystetyn pankkikuittini.

Kehys koristi kesämökkimme ulkohuusin sisäseinää muutaman vuoden, kunnes se seinän maalauksen yhteydessä katosi jonnekin.”

remu

Tästä Remun raapustuksesta pyydettiin 5/2013 30€!

…ja toinen: ”90-luku ja istuin eräässä oululaisessa kapakassa Esa Elorannan kanssa juoden olutta ja keskustellen musiikista. Tien toisella puolen olevassa kapakassa aloitti myöhemmin samana iltana Remu Aaltonen keikkansa. Vaihdoimme kapakkaa aikomuksena katsoa Remun keikka. Remun esityksen jälkeen hakeuduin Remun juttusille syystä että kaverini, joka oli hillitön Hurriganes-fani, täytti vuosia. Pyysin Remulta nimmaria ystävälleni. Remu vaahtosi tyylilleen uskollisena niin, etten oikein edes tajunnut mitä hän puhui, mutta antamalleni paperilappuselle ilmestyi lopulta Remun omakätinen nimmari ja synttärionnittelu ystävälleni.

Seuraavana päivänä ojensin paperilappusella olevan Remun onnittelun syntymäpäivälahjaksi kaverilleni. Ajattelin että on taatusti mieluinen lahja ja olen vaivaakin tähän nähnyt. Kaverini katseli hetken lompakossani nuhraantunutta lappua ja totesi: ”Jätkä on ite kirjoittanu tämän.””

…ettäs semmosta! 🙂 Millaisia fanisattumuksia muille on omakohtasesti tai (niinku sanotaan) ”kaverille” sattunu?

Satisfaction ym. vuodelta -71

Satisfaction eli ”Saalemi” oli nuorisodisko…

…joka syntyi nuorison omatoimisesta aloitteesta kaupungin nuorisotoimen myötävaikutuksella – nykyään vastaavaa sanottaisiin kai ”hallituksi talonvaltaukseksi”?

-71 diskossa järjestettiin muutamia bändiesiintymisiä, mm. loppiaisena 6.1. lavalla oli Voodoo Magic. Monia muitakin senaikaisia bändejä kävi siellä keikalla. Järjestettiinpä Saalemissa jamejakin, ainakin Atlanticin ja Voodoo Magicin kavereita oli jammaleimassa – yhteissoitot kuitenkin loppuivat, kun varsinaista ”house bandia” ei ollut peruscombona.

Tiistaisin järjestettiin alkuvuodesta levyraatejakin, esim helmikuussa voitti Paranoid ja maaliskuussa Wizard eli Black Sabbath oli huudossa! Järjestettiinpä maaliskuussa naamiaisetkin, joihin tyttäret panostivat ja mullikat katselivat vain päältä. Uuden aikakauden alkua nekin taisivat ennakoida?

Saalemin toimintaa johti ns. ”toimikunta” – eikä se sujunut ongelmitta. Uusi toimikunta toi maaliskuussa omia ideoitaan ja pikkudiskon ”valtaukseen” osallistuneet äänestettiin syrjään. Lastendiskohan siitä tuli monine ongelmineen ja järkkäreille riitti töitä. Humalapäissään yritettiin sisälle, pulloja koetettiin rahdata hihoissa sekä laukuissa ynnä muualla vessaan ja jopa parvelle. Vessoissa tapeltiin ja pahimmat kahakat olivatkin tyttöjen vessassa. Jopa polliisi joutui puuttumaan häiriöihin!

Toiminta muutti Satisfactionin ”lastendiskoksi”, ja kun liki samoihin aikoihin avattiin Pakkahuoneenkadulla T-klubi (”Tetra”) osa porukasta siirtyi sinne bailaamaan eivätkä muusikotkaan olleet enää kiinnostuneita ”yhteistyöstä” lastentarhan kanssa.

Loppuvaiheista ei olekaan muistikuvia, kun muunlaiset menot kutsuivat… joku tietävä voinee nekin selventää.

-71 muistiinpanoista löytyi paljon muutakin, joten aihetta ko vuoteen on palata myöhemminkin?

Kilpailua vai ei?

FB.ssa Markku Vahtola kyseli jonkin aikaa sitten:

”Järjestetäänkö enää nuorille aloitteleville bändeille kaupungilla mitään bänditapahtumia nykyään? Omassa nuoruudessa niitä järjestettiin paljon. Joka kesä oli Rotuaarilla jos jonkinmoista bändikisaa ja bändikatselmusta, jossa oululaiset ”ei levyttäneet” bändit saivat mahdollisuuden esiintyä. Talvisinkin niitä järjestettiin mm. silloisella Vanhalla Paloasemalla.

Lasihelmipeli joskus -90 luvun taitteessa Rotuaarilla

Ja kaikki bändit soittivat omia biisejään. Nykyään tuntuu siltä, että keikkapaikat ottavat ainoastaan covermusaa soittavia ryhmiä esiintymään. Omilla biiseillä on hankalaa saada keikkaa jos ei ole tehnyt levyä.”

webmaster: 60- ja 70-luvuilla järjestettiin Oulun kaupungin nuorisotoimen ja tanssijärjestäjien sekä muutamien lehtien (mm. Stump ja Frederik Kellon Ns:lla) toimesta kykyjenetsintäkilpailuja ja lisäksi Suomen Pop-muusikot ry järjesti bändikilpailuja ja Rockin SM:täkin. Onko toiminta mennyt sellaiseksi esittelyhommaksi, jossa esim. Rockpolis buukaa bändejä tai bändit itse tekevät ”kilpailuitta” omia demojaan tai vaikkapa videoita Youtubeen tai Myspaceen ja toivovat läpimurtoa sitä kautta?

Moni on toki lyönyt läpi muitakin kautta, mutta onko kilpailuhenki kadonnut esim. rahanvallan alle: kellä on rahaa kustantaa hienoin video autotunettuna nettiin, se voittakoon? Vanhasta webmasterista tuntuu moinen tunku ja hinku välillä suorastaan sairaalta, kun kuuntelemalla pitää yleisön ne kicksit saada eikä näkemällä? Live-esitys voi yllättää monen ennakkokatsojakuulijan negatiivisesti… ja päinvastoinkin! 🙂

Kuinka ohjelmisto ”muodostui” ja millä koulutuksella?

60-luvun metodeista kohti nykyaikaa…

Nykybändeillähän ohojelmiston kokuaminen on ”heleppua ku heinänteko” – tehhään vaikka omija kappaleita, jossei muuta osata. Tosin covereittenki versiointi on yhtälaista: sanat ja soinnut löytyvät netistä, joskus jopa nuotit. Niille nuotinlukutaitoisille… ja heitähän nykyjään piisaa. Kun on mussiikkiluokat ja -opistot, toisin kuin ennen. Poppiin ja rockkiin on tarijolla jopa korkiakoulutason oppeja.

Toista se oli ennen. joku saatto päästä Pohojankartanoon Sorosen Jussin, Lylyn Jukan  ymv. tunneille ja nauttia opetusta, jos vaan jaksoi ja viitti. Moni ei viittiny, kun ”keikkaa pukkas” vähemmilläki opinnoilla. Ja mussiikkiteorijan opetus ei ollu juurikaan suosiossaan.

Meillä päntisä ennen vanahan toimi seuraava metodi: kuunneltiin ja äänitettiin kappaleita ratiosta, jollaki oli jopa rahhaa ostaa levyjä ja niitä kuunneltiin. Sitte ehoteltiin ”sopivia” kappaleita ohojelmistoon. Niitä harvon suoraan hyväksyttiin, vaan raakaus oli raakaa ja puolueellista. Joillakin kun oli tyyli ajjaa vallan sopimattomia kappaleita; pakkomielteenomaisena vaikkapa swedu-poppi.

Niinpä kitaristimme kans pohittiin kappale-ehokasta seuraavasti: ekana löytyykö soinnut ja sanat, sitte katottiin soppiiko kappale solistille – onko mahollisija moniäänisijä kohtia yhen laulajan esittää? Seuraavana piti miettiä, kuinka muut seleviävät soinnuista, oppiiko basisti kuvionsa, rumpali kompin iliman takapotkuja jne.

Muinaista ”nuotinnosta”: Samba Pa Ti

Sitte valitun kappaleen kokkeileminen: moni yritys hyyty lähtöruutuun, joku meni pidemmälle ja lopulta joku suoriutu ”maaliinki”. Sitä sitte jauhamaan, kunnes kappale pääty ”listalle” ja kansan kuultavaksi.

Monella ossaavammalla päntillä rosetuuri oli helepompi; joutuivat varmaan karsimaanki listoiltaan ”huonoimpia”? Tärkeä oli toki kappaleitten listasijoitukset ja alkuperäiset esittäjät – niin taattiin ees jonkilainen fanitus.

Suurin päättäjä oli toki ylleisö. Jos joku kappale ei ”menny kansaan”, se jäi pois – toisaalta joku monelle ouvompi kauppale meni läpi laajemminki, ku sen tuntevat huusivat sen kaiken kansan suosikiksi. Tulipa faneilta kappale-ehotukisja ja saatiin levyjä, nauhoja ym. lainaan opettelua varten.

Millaisia kokemuksia muilla 60-luvun ja myöhemmillä pänteillä on ohjemiston muovostumisesta, milloin poppareissa ja rokkareissa alko  olla nuotinlukutaitoisia ja kuinka vaikkapa nuotteja saatiin ja hankittiin?

Muisteluissa eteenpäin

Oulu Pop Historyn blogissa on kiitettävästi muisteltu ja taustoitettu 1960-luvun bändishistoriaa – ei vain Oulussa vaan laajemminkin. Nyt olisi mukava saada kertomuksia myös uudemmilta ajoilta  ”museoajoneuvorajan” mukaan (tapahtunut yli 20 v. sitten).

Järjestys on tietysti oikea. 60-luvun rocksoittajista moni on jo poissa, joten tieto on tärkeä saada talteen, kun se vielä onnistuu. 60-luvulla rockia pidettiin vain nuorisomuotina ja hetken huumana, joka katoaa pian. Niinpä siitä ei juurikaan kirjoitettu lehdissä.

Muistikuvat haalistuvat ajan mittaan. 15 vuotta sitten yhdessä soittaneet muistavat asiat eri tavoin: ajat ja paikat unohtuvat, valokuvista ei tunnista kaikkia bändikavereitaan. Jotkut ovat olleet niin fiksuja, että ovat kirjoittaneet valokuvan taakse kuvauspäivät ja säilyttäneet kalenterinsa ja muistikirjansa, joissa on keikkapäiviä ja -paikkoja ja  muita arvokkaita tietoja. Tietojen jakaminen taas on nykymediassa helppoa.

Nyt olisi mukava kuulla lisää 70-luvun  ja 80-luvun bändikuvioista noiden aikojen nuorilta.

Tässä aihe-ehdotuksia:

  • Leipätehtaan ”valtaus” sekä sen treenikämpät ja keikkatilaisuudet
  • Pelmu ja Rymy: mitä tapahtui
  • Keikkaolot Oulussa ja muualla
  • Oulun rockklubit 80-luvulla: Rattori, Lillemor, Cafe Adam, Rauhala
  • Paikallaolijan muistot keikoilta: Johnny Thunders ”uudessa Rattorissa”, Lords of the New Church (missä?), Kiss jäähallissa, Mud Kuusisaaressa, John Miles Kuusisaaressa jne.