Klaus Järvinen Pohjankartanossa

”Juolahti mieleen semmonen soittohommiin liittyvä muistelo…

… että joskus -80 ja -90 vuosikymmenten vaihteessa Pohjankartanossa järjestettiin bändikatselmus.

Paikalla oli oikein raati arvostelemassa bändejä. Raati oli koottu ikään kuin Levyraati -tyyliin ja raadin puheenjohtajana toimikin tämä silloinen levyraadin hemmo Klaus Järvinen. En muista enää keitä muita raadissa oli, ehkä joitain tv:n pikkunilkkejä.

Pohjankartanoon ei roudata moottoriajoneuvoilla

Kukin bändi esitti muutaman biisin, jonka jälkeen raati antoi suullisen palautteen bändistä.

Meidän silloinen rumpali Artsi, joka oli ja on varmaan yhäkin yksi parhaista rumpaleista kenen kanssa olen saanut soittaa, ei päässyt jostain syystä ko. keikalle. Teknisesti taitavalle rumpalillemme oli hankala saada oikeanlaista tuuraajaa.

Lopulta sellainen jostain löytyi, en muista mistä. Tämä meitä muita hieman vanhempi kaveri oli ammattirumpali, Kajaanista muistaakseni lähtöisin oleva tyyppi ja ammattilainen oli. Nimittäin hän kuunteli kerran demomme läpi ja soitti keikalla biisit juuri niin kuin vakirumpalimmekin. Olimme äimänä. Kaveri oli niin ammattilainen, että hänelle piti maksaa keikasta palkka vaikka itse emme netonneet muuta kuin Järvisen Kulauksen suullisen palautteen jota en sitäkään muista millainen oli.

Soittikohan kukaan muu soittajafrendi ko. tilaisuudessa? Jos soitti niin mitäpä on jäänyt mieleen?”

-Markku Vahtola

Ehdotin, että rumpali olisi H-band:issakin aikoinaan soittanut Unto Torniainen – onko mahdollisia asiasta tietäviä tai paikalla olleita?
-webmaster

Kuinka ohjelmisto ”muodostui” ja millä koulutuksella?

60-luvun metodeista kohti nykyaikaa…

Nykybändeillähän ohojelmiston kokuaminen on ”heleppua ku heinänteko” – tehhään vaikka omija kappaleita, jossei muuta osata. Tosin covereittenki versiointi on yhtälaista: sanat ja soinnut löytyvät netistä, joskus jopa nuotit. Niille nuotinlukutaitoisille… ja heitähän nykyjään piisaa. Kun on mussiikkiluokat ja -opistot, toisin kuin ennen. Poppiin ja rockkiin on tarijolla jopa korkiakoulutason oppeja.

Toista se oli ennen. joku saatto päästä Pohojankartanoon Sorosen Jussin, Lylyn Jukan  ymv. tunneille ja nauttia opetusta, jos vaan jaksoi ja viitti. Moni ei viittiny, kun ”keikkaa pukkas” vähemmilläki opinnoilla. Ja mussiikkiteorijan opetus ei ollu juurikaan suosiossaan.

Meillä päntisä ennen vanahan toimi seuraava metodi: kuunneltiin ja äänitettiin kappaleita ratiosta, jollaki oli jopa rahhaa ostaa levyjä ja niitä kuunneltiin. Sitte ehoteltiin ”sopivia” kappaleita ohojelmistoon. Niitä harvon suoraan hyväksyttiin, vaan raakaus oli raakaa ja puolueellista. Joillakin kun oli tyyli ajjaa vallan sopimattomia kappaleita; pakkomielteenomaisena vaikkapa swedu-poppi.

Niinpä kitaristimme kans pohittiin kappale-ehokasta seuraavasti: ekana löytyykö soinnut ja sanat, sitte katottiin soppiiko kappale solistille – onko mahollisija moniäänisijä kohtia yhen laulajan esittää? Seuraavana piti miettiä, kuinka muut seleviävät soinnuista, oppiiko basisti kuvionsa, rumpali kompin iliman takapotkuja jne.

Muinaista ”nuotinnosta”: Samba Pa Ti

Sitte valitun kappaleen kokkeileminen: moni yritys hyyty lähtöruutuun, joku meni pidemmälle ja lopulta joku suoriutu ”maaliinki”. Sitä sitte jauhamaan, kunnes kappale pääty ”listalle” ja kansan kuultavaksi.

Monella ossaavammalla päntillä rosetuuri oli helepompi; joutuivat varmaan karsimaanki listoiltaan ”huonoimpia”? Tärkeä oli toki kappaleitten listasijoitukset ja alkuperäiset esittäjät – niin taattiin ees jonkilainen fanitus.

Suurin päättäjä oli toki ylleisö. Jos joku kappale ei ”menny kansaan”, se jäi pois – toisaalta joku monelle ouvompi kauppale meni läpi laajemminki, ku sen tuntevat huusivat sen kaiken kansan suosikiksi. Tulipa faneilta kappale-ehotukisja ja saatiin levyjä, nauhoja ym. lainaan opettelua varten.

Millaisia kokemuksia muilla 60-luvun ja myöhemmillä pänteillä on ohjemiston muovostumisesta, milloin poppareissa ja rokkareissa alko  olla nuotinlukutaitoisia ja kuinka vaikkapa nuotteja saatiin ja hankittiin?