Muisteluissa eteenpäin

Oulu Pop Historyn blogissa on kiitettävästi muisteltu ja taustoitettu 1960-luvun bändishistoriaa – ei vain Oulussa vaan laajemminkin. Nyt olisi mukava saada kertomuksia myös uudemmilta ajoilta  ”museoajoneuvorajan” mukaan (tapahtunut yli 20 v. sitten).

Järjestys on tietysti oikea. 60-luvun rocksoittajista moni on jo poissa, joten tieto on tärkeä saada talteen, kun se vielä onnistuu. 60-luvulla rockia pidettiin vain nuorisomuotina ja hetken huumana, joka katoaa pian. Niinpä siitä ei juurikaan kirjoitettu lehdissä.

Muistikuvat haalistuvat ajan mittaan. 15 vuotta sitten yhdessä soittaneet muistavat asiat eri tavoin: ajat ja paikat unohtuvat, valokuvista ei tunnista kaikkia bändikavereitaan. Jotkut ovat olleet niin fiksuja, että ovat kirjoittaneet valokuvan taakse kuvauspäivät ja säilyttäneet kalenterinsa ja muistikirjansa, joissa on keikkapäiviä ja -paikkoja ja  muita arvokkaita tietoja. Tietojen jakaminen taas on nykymediassa helppoa.

Nyt olisi mukava kuulla lisää 70-luvun  ja 80-luvun bändikuvioista noiden aikojen nuorilta.

Tässä aihe-ehdotuksia:

  • Leipätehtaan ”valtaus” sekä sen treenikämpät ja keikkatilaisuudet
  • Pelmu ja Rymy: mitä tapahtui
  • Keikkaolot Oulussa ja muualla
  • Oulun rockklubit 80-luvulla: Rattori, Lillemor, Cafe Adam, Rauhala
  • Paikallaolijan muistot keikoilta: Johnny Thunders ”uudessa Rattorissa”, Lords of the New Church (missä?), Kiss jäähallissa, Mud Kuusisaaressa, John Miles Kuusisaaressa jne.
Mainokset

Feedback:in comeback

… Feedbackin ”paluu” 90-luvun lopulla:

(historiikki on tiivistelty netin sivustolta, bändin alkutaival 70-luvulla aiemmassa blogissa)
-webmaster)

Feedback Rotuaarin lavalla 2006

Kevätkesällä 1997 J. Fogerty julkaisi 10 vuoden hiljaiselon jälkeen Blue Moon Swamp -albuminsa ja siitä alkoi pikkuhiljaa vanha ”kutina” herätä, kertoo Aimo. Fogerty piipahti Ruotsin kiertueeltaan Turussa ja sen konserttireissun jälkeen Aimo ajatteli, että jospa sitä sittenkin vielä kerran…

Joulukuussa rumpali Kyösti otti puheeksi, että järjestettäisiin tapaaminen kaikkien Feedback -yhtyeessä vaikuttaneiden kanssa. Tammikuun puoleenväliin kaikki oli tavoitettu ja tapaamisajankohta sovittu ja niinpä 28.6.1998. puolenpäivän jälkeen porukka oli koossa, vaihdettiin kuulumisia ja sitten piti yrittää soittamista. Kyllä se oli karmean kuuloista, mutta hillittömän hauskaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli lähteä saunomaan, mutta niinhän siinä kävi, että vasta joskus kello 19:sta aikoihin lopettiin soitot ja mentiin syömään ja saunomaan.

Tästä Feedback-taiteilijajuhlasta jäi muhimaan ajatus soittohommien aloittamisesta uudelleen . Elokuun alussa pitivät Aimo, Esko ja Markku palaverin asian tiimoilta ja päättivät kokeilla, miltä  soittaminen maistuu. Sovittiin, että joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina kokoonnutaan treeneihin. Syyskuun ensimmäisenä lauantaina aloiteltiin. Paikalla olivat vain Markku ja Aimo, joten kahdestaan treeenattin Proud Maryn aloitusta 2-3 tuntia. Kyllähän siinä lopulta iskut alkoivat mennä kohdilleen ja kun se ensimmäisen kerran onnistui, niin tuntui taivaalliselta.

Kaksi kitaristia ja rumpali oli, mutta basisti puuttui. 70-luvulta  tunnettiin eräässä sen aikaisessa bändissä bassottanut Risto ja hän lupautuikin mukaan. Paikalle saapuivat Markku, Risto ja Aimo. Seuraaviin treeneihin Riston mukana tuli Aki, joka oli kitaraa soitellut, mutta basso oli tuntematon tuttavuus. Koska Aki oli kiinnostunut basistin virasta ja osapäiväisen rokkitähden urasta, niin hänestä tuli virallisesti Feedback-basisti.

Tässä vaiheessa sovimme treenien pitämisestä kahden viikon välein. Vuoden viimeiset treenit pidettiin 23.12.98, ja saldona oli, että hommaa päätettiin jatkaa…

… ja on jatkettukin… 🙂 Tosin bändin keikkailu näyttää hiljenneen vuoden 2010 jälkeen ainakin kotisivujen perusteella, mutta treenaaminen jatkuu.

Mistä syistä ja kuinka muut history-bändit ovat ”suorittaneet” comebackinsä? Onhan joukossa pitkän linjan muusikoiden lisäksi vuosikymmeniä pesänrakkenuksissa, lastenkasvatuksissa ja ”ihimistöisä” sekä enemmän kuuntelupuolella olleitakin, jotka jostain syystä ovat palanneet entisen musisointiharrastuksensa /-työnsä pariin ja jopa lavoille saakka.
-webmaster

Harjoittelua ja Stand-UP-komikkaa

Itse olin viidentoista, soittelin kitaraa minkä taisin ja halusin bändiin.

Luokkakaveri Moisalan Veikko Tuiran yhteiskoulusta tunsi hietasaarelaiset soittajat joilta puuttui kitaristi. Menin heitä tapaaman Baldwin Baby Bison mukanani ja paikalla ollut Haurun Tomi arveli, että minä voisin liittyä porukkaan. Yhtyeen nimeksi valikoitui Selection.

Selection 1968-1970

  • Jorma Penttinen kitara
  • Antero Perttula rummut
  • Esa Saarinen basso, laulu
  • Antero Kangas, kitara

Selectionin vaihtoehtoinen nimi oli mahtipontinen 13th Generation, joka oli bongattu jostain popin historiasta. Selection harjoitteli ensin Saarisen Esan vintillä, sitten Perttulan Anskun kotitalon pienessä huoneessa Hietasaaressa, ennenkö pääsi Hietasaaren kesäkodille kunnon tiloihin joka sunnuntai.

Yritystä ja intoa ei puuttunut ja soittohommissa todella viihdyttiin. Välillä sai jopa nauraa niin, että oli vatsalihakset krampata. Esa Saarisella olisi ollut tulevaisuus vaikka Stand up koomikkona, eikä Perttulallakaan kieroa huumorintajua koskaan puuttunut. ”Vaikutatte älykkäältä mieheltä, saako teille tulla laulamaan”, tokaisi parimetrinen Antero eräällä kämpänhakureissulla juuri ennenkuin isännöitsijä avasi oven.

Hietasaaren kesäkoti – kuva: Bing maps

Kesäkodin harjoituksiin tuli joskus Risto Penttilä, Motion-bändissä paukutellut rumpali, joka soitti kitaraa kuin Eric Clapton, kävi Lassinkallion koulua ja sattui usein ruokiksella saman baariin tupakoimaan kuin minäkin. Riston valtaisa tieto ja taito kitaristina ja laulajana teki minuun vaikutuksen ja aloin pyytää häntä Selectionin harjoituksiin kesäkodille. Risto alkoi johtaa bändiä ja hyvä siitä tulikin.

Hänen ansiostaan musiikin taso nousi kokonaan eri sfääriin. Biisivalikoima kiteytyi suurimmaksi osaksi Fleetwood Macin ja Bluesbreakersin kappaleista, mutta sekaan mahtui hieman Moody Bluesiakin stemmalauluineen. Itse en pysynyt kovassa opettelutahdissa mukana ja siirryin suosiolla kuuntelupuolelle.

Riston lisäksi mukaan tuli Pasi Törmälä kosketinsoittimiin. Risto harjoitutti ennen ensimmäistä keikkaa porukkaansa 8 kuukautta. Keikka oli osa popkonserttia Raatin seurakuntatalolla 1969. Siihen oli panostettu. Huhujen mukaan sen on joku nahoittanut.

Raatin seurakuntatalo

Muistan, että Risto olisi lähtenyt Ruotsiin töihin ja että bändin toiminta hiipui sen myötä.

Myöhempinä vuosina ainakin Esa ja Jomppe ovat soittaneet Black Label-yhtyeessä, jossa tangoprinsessa Nina Valkama oli solistina.

Selection-bändin jälkeen Pasi Törmälällä ja Risto Penttilällä oli vielä muutaman keikan yhtye Lumpy Gravy. Yhtye sai nimensä Frank Zappan kappaleesta. Risto oli tunnetusti Frank Zappa-fani. Lumpy Gravy oli rock-yhtye, ohjelmistossa oli mm. ”Rock around the clock” ja ajan hengen mukainen Zager&Evansin ”In the year 2525”. Yhtyeessä soitti Riston ( kitara ja laulu) ja Pasin lisäksi Markku Keskinarkaus, basso ja Ilkka ”Nakke” Heikkilä rummuissa.

Pasin yhtyeistä mainitsen tässä Wheels-nimisen yhtyeen. ( Osa yhtyeen jäsenistä saattoi soittaa myös saman nimisessä kokoonpanossa myös tanssikeikkaa.) Wheels-nimi juonsi muistaakseni alkujaan Venturesin samannimisestä kappaleesta. Kappale kuului ainakin yhtyeen repertuaariin.

Bändi harjoitteli jossakin Oulun ja Raahen välimaastossa, harjoituksissa kulkeminen aiheutti omat ongelmansa, yhtyeen jäsenet olivat Tyrnävä-Oulu-Liminka-Siikajoki-Raahe akselilta.

Wheels-oittajat aakkosjärjestyksessä:

  • Heikki Oravainen, basso
  • Ilkka ”Nakke” Heikkilä, rummut
  • Markku ”Mökö” Siponen, kitara ja laulu
  • Olli Juvonen, kitara ja taustalaulu
  • Pasi Törmälä, urut.

Yhtyeessä on saattanut olla muitakin soittajia mm. Nygårdin Mane ja Röntysen Markku. Tämä yhtye saattoi esiintyä myös Visitors-nimellä. Ken muistaa paremmin?? Tommykin taisi olla mukana Karinkannan yhtyeessä.

Pasin myöhemmät vaiheet Accutron-laitevalmistajana ansaitsevat oman kirjoituksensa, vaiheisiin liittyvät myös Nakke, Tarvaisen Timo, Sarapaltion Matti jne.

-Antero K ja Altsu

Esittelyssä: Feedback, Muhos

Syksyllä 1973 Muhokselta kolme 15-17-vuotiasta sälliä…

*** tämä historiabändi löytyi vanhoja s-posteja (vuodelta 2006) kaivellessa ja bändihistoriikki on vapaasti muotoiltu tiivistelmä tältä sivulta, jossa on paljon muutakin tarinaa…
-webmaster

…oli samalla klassisen kitaransoiton kurssilla, mutta veri veti rokkaamaan. Koska musiikkimaku (CCR) oli sama, päättivät Esko, Timo ja Aimo  perustaa bändin. Aluksi kaikki soittivat akustista kitaraa. Esko sai käytetyn sähkökitaran ja alkoi uusi vaihe bändin elämässä. Eräällä kaverilla oli stereot, josta löytyi kitaran piuhalle sopiva reikä. Ja voi herranen aika sitä ihmettä: ei savua eikä tulta, vaan ihan oikeaa SÄHKÖKITARAN ääntä! Pian voitaisiin lähteä levyttämään tai ainakin keikalle – jos joku alkaisi soittaan bassoa ja saataisiin rumpalikin…

THE LONE STAR RANGERS keikalla

Bändille piti miettiä nimi ja keksittiin: THE LONE STAR RANGERS! Syksyllä puhuttiin siitä, että jonkun pitäisi muuttua basistiksi. Timo pisti vähiten hanttiin ja Jack Bruce:n ihailijana sai homman.

Erään musiikkiliikereissun aikana näki Aimo käytetyn Aria-”Chuck Berry -mallisen kitaran ja tiesi heti, että tuo täytyy saada ja kauppa tehtiin. Samalla reissulla Timo teki bassokaupat. Pojat innostuivat kaupanteon helppoudesta niin, että lopulta oli kaupat myös 50W basso/kitara -vahvistimesta ja Shure-mikrofonista jalkoineen. Kaikki nämä herkut maksoivat noin 2500 mk.

Esko hankki myös Aria-kitaran ja käytetyn 30W vahvistimen,  bändi sai rumpaliksi Kyöstin. Harjoituskämppänä oli Aimon kodin pesuhuone. Keikalla käytiin pari kertaa loppuvuoden aikana. Biisirepertuaari oli lähinnä tyyliin: ”Hei jätkät soitetaan ensin rokki G:stä ja sitten nopia bluusi A:sta” ja Chuck Berryn biisejä: Johnny B. Goode, Maybellenne, Memphis Tennesee, Sweet Little Sixteen, pari CCR:n biisiä: Lookin’ Out My Backdoor, Don’t Look Now...

Keväällä 1975 taisi olla yksi keikka luokkabileissä, sitten Kyöstiin iski moottoripyöräkuume, rummut meni myyntiin ja bändi oli ilman rumpalia. Kesällä rumpuihin tuli Markku. Basisti Timo lähti vaihto-oppilaaksi ja hänen tilalle houkuteltiin Jukka, jolle  basso oli uusi tuttavuus – mutta hän ei ole malttanut lopettaa vieläkään: kerran basisti – aina basisti. 🙂

Kun bändi oli kokenut miehistömuutoksen, oli aika vaihtaa myöskin  nimeä: FRANK CALF & BEEF CO (=Veikko Vasikka ja Pihvi Oy). Syyskesällä harjoiteltiin Aimon autotallissa, mutta syksyllä sormet meinasivat kohmettua. Kysyttiin lukion rehtorilta, päästäisiinkö treenaamaan iltaisin lukion ruokalaan. Rehtori suostui ehdotukseen ja samalla saatiin kamoille säilytystilatkin.

Alkuvuoden 1976 aikana treenejä jatkettiin, keikkoja oli kotibileissä, ja luokkahipoissakin. Treeneissä kävi muutaman kerran myös urkurikokelas, mutta yhteistyötä ei syntynyt. Biisivalikoima oli kolmenkymmentä: Creedence ja Chuck Berry pääinnoittajina, lisäksi muutama kappale Beatlesia ja  Rolling Stonesia. Mukana oli joku omakin performanssi ja kova versio Hämähäkki -lastenlaulusta.

Keväällä oli keikka naapurikunnan ”soittoruokalassa”. Paikan omistaja oli Eskoon yhteydessä ja kyseli orkesterin nimeä. Esko näki sielunsa silmin komean nimen paikallislehdessä: Frank Calf & Beef Co. Ilmeisesti Lontoon murre ei ollut ravintolan omistajan vahvoja puolia, koska hän ei päässyt selvyyteen nimestä ja teki kompromissin: ilmoituksessa seisoi, että ravintolassa soittaa: Soitinorkesteri. – Mainitun nimiepisodin jälkeen bändille alettiin miettiä uutta nimeä. Lukuisten vaihtoehtojen jälkeen päädyttiin nimeen: FEEDBACK.

Toukokuussa päästiin paikalliseen nuorisodiscoon yhteiskeikalle toisen Muhoksella vaikuttavan yhtyeen kanssa. Se olikin uran huippukohta. Pojat soittivat kuin mielipuolet ekstaasissa tai transsissa – miten sitä kuvailisi – jee, kyllä rokkitähden elämä on mahtavaa! Tämän jälkeen ei enää keikkoja ollut, mutta muutamat treenit pidettiin. Esko meni armeijaan kesällä, Jukka lähti opiskelemaan ja Markku taisi mennä töihin.

Vanha 50W ”vuoden tuote” -vahvistin oli Timon käytössä. Hän antoi vahvistimen käyttöön veljelleen Pentille, joka aloitteli siihen aikaan kaveriensa kanssa muusikon uraa. Pentti kiinnostui myöhemmin muista asioista, mutta kuuleman mukaan soittajakaverit soittavat yhä nimellä 22-Pistepirkko.

…Feedbackin ”comebackista” 90-luvulla blogia myöhemmin…

Myna, B.F.Clinic, Poppamiehet, Grabulator

Oulu Pop Historyn blogikirjoituksessa pyydettiin ”ilmiantamaan” yli 20-vuotiaita oululaisbändejä ja palautettakin on tullut:

”Huomasin, että oululaisen rockin historiassa  ei ole mainintaa yhdestäkään bändistä, joissa olen soittanut 80-luvulta eteenpäin. Meillä on kuitenkin ollut muutamien hyvien soittoniekkojen kanssa kasassa useampikin bändi, jotka ovat myös keikkailleet runsaasti ja useimmat julkaisseet muutamia levyjäkin. Kukapa sitä kissan häntää nostaa, jos ei kissa itse?

Vanhimmasta päästä kun lähdetään liikkeelle, niin vuoden 1986 vaiheilla perustimme Markku Nutivaaran, Kari Korhosen ja Pekka Jaaran kanssa Myna-nimisen bändin, jolla voitimme Oulun ensimmäisen bändimestaruuden heti seuraavana vuonna eli 1987. Voitosta uutisoi Oulu-lehti (<- leike).

Myna keikkaili tarjolla olevissa paikoissa Oulun seudulla ja teimme mm. siihen aikaan vielä kohtuullisen harvinaisen musiikkivideon. Videota varten meitä kuvattiin 5.9.1987 kolmikameratuotantona Ylikiimingissä Nuijamiesten lavalla bänditapahtumassa, jossa kuvaustouhut herättivät kummastusta muissa hieman nimekkäämmissä bändeissä. Jossakin vaiheessa Mynan rumpaliksi vaihtui Pertti Havas.

Myna nauhoitti 80-luvun lopulla muutamia biisejä SM-studiolla ja esim. ”Russian girl” -kappale oli tuolloin kuuntelijoiden äänestämänä Radio Megan megahitti usean viikon ajan. Mynan touhu hiljeni vähitellen, koska muut bändit tulivat kuvioihin, mutta viimeksi pari vuotta sitten treenailimme vanhoja biisejä ja muutamia uusiakin.

B.F.Clinic

Mynan jälkeen siirryimme rumpali Pertti Havaksen kanssa perusteilla olevaan B.F.Cliniciin, jossa olin mukana 1990-luvun alkupuolen. Biiffareitten alkuperäinen kokoonpano äänitti vuonna 1993 bändin tähän saakka ainoaksi jääneen cd-levyn, jolla itse soitin soolokitaraa.

B.F.Clinic vietti vastikään huhtikuussa 20-vuotisjuhliaan ”Nelivitosessa”, jossa bändin nykykokoonpanon ja setin lisäksi oli meitä vuosien varrella bändissä soittaneita musikantteja mukana lavalla muistelemassa meininkiä muutaman biisin verran.

Tuoreimpana ”vanhana” kokoonpanona, jota sitäkään ei ole koskaan kokonaan kuopattu, olen soittanut 1995 vuodesta eteenpäin Poppamiehet-bändissä. Se keikkaili varsinkin 90-luvun lopulla varsin vireästi ympäri Pohjois-Suomea. Samalla porukalla julkaisimme kolme cd-levyä ja teimme muutaman musiikkivideon. Poppamiehetkin alkaa sekin olla jo teini-ikänsä ohittanut bändi ja kolmen vuoden päästä silläkin tulee tuo maaginen 20 vuotta täyteen. Poppamiesten kanssa on myös suunnitelmia julkaista uutta materiaalia, kunhan sopiva ajankohta ja innostus saadaan kohdalleen ryhmässä.

Nykyään teen musiikkia GRABULATOR-bändissä, joka sekin on jo varhaisteini-iässä eli ensi vuonna täyteen tulee 13 vuotta aktiivista keikkailua moottoripyöräpirskeissä ja pikku pubeissa. GRABULATOR äänittää parhaillaan toista cd-levyään.

Että sellaista kissanhännänalustavaraa tiivistettynä. Lisätietoa bändien jäsenistä ja muuta asiaan liittyvää tarinaa on tulossa… ”

-Jone-