60-luvun lopun nauhoituslaitteet olivat aivan muuta kuin nykyaikana…
Nykyäänhän pienet tallentimet ovat vain kännykän kokoisia ja silti aivan laadukkaita.Itsellänikin oli eiliseen saakka Zoomin H2, jonka möin kummipojalleni. Edelleen laatikkoon jäi Zoomin Q3 ja sillä pärjään jatkossa – talteen kun saa ääntä ja kuvaa!
Aikoinaan 60-luvulla oli patterikäyttöisiä ”matkamankkoja”, joissa oli 3-4 tuuman läpimittaisia keloja – moisia pelejä ei tosin näkynyt soittajapiireissä.
Soinnut ja sanat otettiin levyiltä, radiokanavilta tai nauhureita eestaas hinkaten. Nauhoitukset tehtiin radiosta ja tv:stä pienellä mikrofonilla, din-liittimet yleistyivät eri laitteissa vasta myöhemmin.
Philipsin 60-luvun tyyliä
Kotikäyttöön oli verkkovirralla toimivia mono-nauhureita, joissa oli 8:n tuumankin keloja. Edesmenneellä rumpalillamme oli moinen laite, jonka hän raahasi treenikämpällemme ja jolla äänitettiin sekä kuunneltiin treenejä virheiden karsimiseksi ennen Iin Villikissaa.
Nuo nauhoitukset ovat kuulemma tallessa, mutta sairautensa takia hän ei ehtinyt kaivaa niitä esille ennen poismenoaan. Toivottavasti ne vielä ”pulpahtavat pinnalle” – ainakin osoite niiden jatkokäsittelyyn on omaisilla tiedossa.
Aktiivisen soittouran jälkeen hankin kuvan kaltaisen stereo-mankan, joka olisi ollut tarpeen aikaisemminkin (hintaa vaan oli ”pikku-Fiatin” verran 🙂 ) ja jolla kikkailin omia ”päällenauhoituksiani” eli lisäilin instrumentteja ym. alkuperäiseen nauhoitukseen.
Tandberg 3600XD
Nyt nauhoille tallennettuja omia ja vieraidenkin tekeleitä olisi mukava kuunnella, nauhalistoilla kun näyttäisi olevan sellaistakin, mitä ei youtubesta löydy. Yksi ”mutta” ilmeni: vetolaitteissa käytetyt nahkaremmit suttaavat ja tehdas varaosineen meni konkurssiin aikoja sitten. Pitäneekin alkaa katselemaan remmien tekijää tai korvata ne vaikka kumisilla
TandbergTR-200 Garrard-levysoittimella
Hyllyssäni oleva kuvan kaltainen radiosoitin Shuren äänipäällä on hankinta aivan 70-luvun alusta – edelleen soiva peli! Kansi minulla on tosin sininen. Kaiuttimet eivät ole enää oikein iskussaan. 🙂 Soittimesta ja radiosta on enimmät nauhakelat tallennettu – mikrofonia tarvittu vain ”omiin leikkeihin”.
Jossain välissä 70-80-luvuilla c-kasettinauhuritkin olivat suurta huutoa (muuallakin kuin autosoittimissa) ja kuuluupa moni tehneen sellaisillakin omia nauhoituksiaan. Olihan noissa laitteissa ulkopuolisten mikrofonien käytön lisäksi monissa omat kondensaattorimikrofonitkin ja äänitystasokin säätyi automaattisesti.
Olisikin mukava kuulla, millaisilla peleillä muut ”vanhemmat bändit” tallensivat soitantoaan ennen monikanavaisten mikserien ja mikitysten tuloa ja onko nauhoituksia edelleen jäljellä? Muutamia vanhoja nauhoituksia on toki remasteroitu ja jopa julkaistukin.
Muistinpa tuossa, että olihan meillä jo edellisen bändin aikaan parilla kaverilla oikein stereomankat. Ne olivat kuitenkin niin aarteita, ettei niitä saanut viedä pois kotoa treenikämpälle (kalliita kun olivat).
Toisella oli muistaakseni tällainen Philips:
Kaitafilmiäkin (8 mm) otettiin, mutta niitä en ole saanut haltuuni – liekö muutettu vhs:ksi lupauksista huolimatta? Filmillä ”esitetyn” kappaleen muistelimme olleen ”Bus Stop” – olisi mukava nähdä, miltä korkeudelta se silloin sujui?
Jeps, nauhuriahan tosiaan 60-luvulla vielä kutsuttiin nimellä magnetofoni eli ”mankka”. Eipä arvannut äitimuorini aikoinaan minulle ostaessaan pikkuisen kelamankan n v 1965, että moinen vehje veisi poijan joskus ammattiin asti….Tuo eka nauhurini oli japsi, merkkiä Crowncorder. Jo toki tuohon aikaan tiedettiin että saksalaiset Grundigin nauhurit ovat hyviä ja tuolloin paljon laadukkaampia. Mutta kun hienon Grundigin hinta oli yli 800 markkaa, ja tämän japsivermeen sai n 240:llä markalla, tyytyminen oli itämaan ihmeeseen pienen budjetin duunariperheessä.
-Mukaan tuli pari kelanauhaa, ja muovinen ison tikkuaskin kokoinen mikki. Radiosta musan äänittäminen sujui pitämällä kädellä ko surkeaa muovirimpulamikkiä radiovastaanottimen kaiuttimen, ”kovaäänisen” edessä. Äänitettäessä jotain radiosta, piti huoneessa olla kaikkien hiljaa ettei häly mene nauhalle. Ja mikrofoninpitelijän varoa ettei mikki kahise radion etukangasta vasten. Eipä ollut lähistöllä ketään joka ois osannut neuvoa muita äänitystapoja, DIN -liittimin varustettujen johtojen käyttöä & kytkentää tms. Ja vanhan hyvän putkiradion liitännäthän olivat banaaniliitin -tyyppisiä. Mutta olihan sitten hienoa jos sai radiosta nauhalle tallennettua jonkun oman suosikkibiisinsä, ja vielä siten että radiokuuluttajan ääni ei tullut mukaan.
Tuo Tandberg oli aikansa huippua, muistaakseni mainoksessa puhuttiin Tandberg-nauhoittimesta. Toinen aivan huippumerkki oli tanskalainen Beovox, nykyjäänkin vielä tunnettu huippumerkki Bang&Olufsen.
Omat kokemukset rajoittuivat Aiwa-merkkiseen nauhuriin ja myöhemmin Hitachiin. Hitachi oli tosin terästetty ”bassokaapilla”. Jos vielä parempaa äänentoistoa kaipasi ”Hitatsi” yhdistettiin Opal-merkkiseen putkiradioon ja bassokaappi kytkettiin radion perään. Opalin muuten möi sittemin Rion Baaria Oulussa pitänyt ”Jaska”.
Äänentoisto kotitouhuissa oli pienitehoista 1-5 wattia oli tyypillinen teho. Tosin nykyjään kuunneltuna tuo mono-äänentoisto on joissakin musiikkikappaleissa jopa parempi…esimerkiksi Piitleksien ”We can work it out”.
Jos jotakuta kiinnostavat vanhat mankat ym. audiolaitteet, niin kannattaa vilkaista kotimaista Classic Audio -sivustoa.
Englanniksi löytyy Phantom’s Reel To Reel Tape Recorder Online Museum -sivusto kelanauhureista kiinnostuneille.
Kotiini hankittiin kasettinauhuri v. 1969, merkkiä National (valmistaja Panasonic). Kaverit kävivät heti porukalla ihmettelemässä laitetta. Tuolloin oli soittaa vain mukana tullutta näytekasettia jossa oli ”Telstar” ja mainospuhetta.
Mankan toimintoja hallittiin hellannupin mallisella kytkimellä. Mankka oli luonnollisesti monofoninen. Mukana tuli mikrofoni, jonka kytkin ei vain mykistänyt vaan asetti myös äänityksen paussitilaan.
Automaattinen äänitystason säätö teki joistakin äänityksistä outoja: esim. ”Day Tripperin” kitaraintro vaimeni huomattavasti kun muut soittimet tulivat mukaan.
Vaikuttaako tuo laite tutulta?
Tässäkin National 60-luvulta.
Sääli vaan, että harva sai luvan tuoda ”kodin nauhureita” treenikämpille – omista konserteista puhumattakaan, niiden hankintahinnan takia! Nyt olisivat nekin nauhat arvossaan…
Hienoja oli värkit siihen aikaan,mulal ei muusikon taustaa oo mutta ekä kasettiradio on vieläkin tallella semmoi mono Finlux se oli,sit tuli JO Stereo kannettava Panasonic RX5600, SE soi YHÄ,just sitä äänipään vaihtoa ja remmien uusintaa on ollu sunmuuta potikoiden putsausta! tässä välissä tuli yksi Tandberg 15 series avokelakin ja se vasta oli mielenkiintonen laite kun kaikkee hauskaa löyty.
Sen jälkeen tuli paketti stereoita, Grundig, Pioneer kunnes paletti levis ja muutettii maalle isompiin tiloihin ja senhän sitten kaikki jo tietää että KAIKKEA mahdollista ja mahdotontakin on kaikki lävet ja nurkat sunmuut sängyn aluset täynnä.
Hieman jo museolta vaikuttaa kuten itekkin,ihan mielenkiinnosta kattelin että mitä täältä löytyy ja hienoja laitteita ja laatuahan tääl oli,lisää vaan tämmöstä.
Vanhaa kauraa.
Levysoitin. Technics SL-QD33
Viritinvahvistin. Harman / Kardon HK 550VXI
Kasettidekki. Technics RS-B605
CD Soitin. Technics SLP P110
Kelanauhuri. Akai 4000DS
Kaapit. OR 430 Aquistic Balance System Three Way Bass Reflex
Kaikki laitteet on toimivia ja käytössä edelleenkin.
Kelanauhuriin on nauhojakin olemassa.
Näillä eväillä mennään.
Tälläinen Philips 4308 oli 1970 käytössäni luvun alussa.
Samaa laitetta tehtiin muistaakseni myös DUX nimellä.
Dux valmisteli philipsin laitteita lisenssillä.
Olen omistanut,Tandberg 10X Kelanauhurin.Kaduttaa kun myin sen pois.
Jos sais vielä tuommoisen ihanuuden kotihyllyyn,olisin enemmän kuin tyytyväinen.