Defiers Kuuskassa

Pastori Pohjalainen & Defiers oli 70-luvun alun parhaita live-keikkabändejä…

Bändin esiintymiset olivat riehakkaita ja välillä jopa humoristisia sanailuineen. Alkuaikoina show-elkeet olivat tavanomaisen vauhdikkaita ja ”liikunnallisia” kirjavine pukeutumisineen, mutta jossain vaiheessa muuttuivat ulkomusiikillisiksi raahamalla vaikka ”pumpattava barbara” lavalle! Ilmeisimmin maine oli laskussa ja kohulehdistön avulla pyrittiin uudelleen pinnalle?

Hannu Koskela (basso), Pekka Pajula (laulu), J.P. Pohjalainen (rummut) ja Keijo Koski (kitara)

Omassa bändissämme oli Defiersin ja muidenkin artistien suuria fanittajia ja niinpä vartavasten piti 70-luvun vaiheen tienoilla vääntäytyä heidän mukana Kuuskaan kuuntelemaan ja ihmettelemään Pastorin&kumppanien menoa ja soitantoa, kun bändi viimein saatiin tännekin. Tällä kertaa ei tarvinnut pettyäkään!

Pekka Pajula oli tullut tutuksi parista Tampereen Popteatterin musikaalista ja komeastihan hän vetikin… korkealta ja kovaa. Ja sekös kera ”korian” ulkonäkönsä oli varmaan ainakin tyttöjen mieleen! Bändin soittokin oli hioutunut pitkän keikkakokemuksen myötä erinomaiseksi, eikä moitteen sijaa löytynyt. Äkikseltään kuultuna hakkasi jopa monet sen ajan puhutuimmat bänditkin. Levyttämättömien bändien mainetta nostatettiin tuolloin kirjoitteluilla pop-musiikkilehdissä ja vaikka Stumpin karvapäälistalla – se toi esille toki uusia bändejä, mutta samalla vääristi suosion laajuutta.

Keikkajuliste

Defiers teki myöhemmin LP-levynkin, joka on nykyään keräilyharvinaisuus ja hinnoissaan. Niinpä levystä julkaistiin myöhemmin myös CD-painos nostalgiannälkäisille ja miksei nykypolvillekin kuultavaksi.

Defiers LP - saatavana CD:näkin

LP:n kansi -74

Tietoa levystä ja sen kappaleista sekä malliksi avausraita Rock’n’Roll Tää youtubessa.

Defiersin juuret ovat versoneet uudelleen v.2003 perustetussa kitarabändissä  Four Dakotas. Bändin historiikissa mainitaan Defiersin yhteisesiintyminen The Renegadesin kanssa Oulun Tervahovissa, mahtaneeko joku muistaa sen tapahtuman? Tervahovin ravintolahan oli Valkealinnan yläkerroksissa, jossa en noihin aikoihin käynyt – alakerran Sarkassa sentään. 🙂

* Defiers Bluesnewsissa

Advertisements

11 comments on “Defiers Kuuskassa

  1. Ei kyllä muistu mieleen, että Renegades olisi ollut Tervahovissa koskaan keikalla.

  2. Kävin siellä minäkin, nimittäin Defiers-yhtyeen keikalla, tosin en Kuuskassa.Bändi oli ihan ammattilainen ja ehkä show-puolta löytyi enemmänkin Pastori Pohjalaisen yksityiseämän puolelta. Kerrotaan Pohjalaisen omistaneen porotokan ja nukkuneen vanhassa kirkkoreessä.

    Ulkomaalaisvahvistuksena yhtyeessä oli jossakin välissä Mike Varness, jonka taustasta The Turtles-yhtyeessä (Happy together…)voidaan olla montaa mieiltä. Viimeinen kosketus Pohjalaiseen itseensä oli meikäläisellä muutama vuosi sitten Forssassa, hänen bändinsä oli siellä keikalla paikallisessa hotelissa. Bändi oli muuten kotoisin Mäntästä.

  3. Oulun Terwahovi oli myös Toppilansalmen pohjoispuolella, mutta sieltä löytyi vain pieni Allin Matala -ravintola.

    Voi olla, että pojat vain yöpyivät hotelli Tervahovissa ja keikka oli muualla. Oulussa oli koulujen lisäksi vain muutama isompi mahdollinen keikkapaikka: Pyrintö, Järjestötalo ja Ynnin suurhalli (se kaarevakattoinen kirkon vieressä) sekä kesällä Kuuska.

    Ilmeisimmin keikka on ollut jossain lähikunnan isommassa tanssipaikassa tai kauempanakin Oulusta? Muutenhan joku muistikuva olisi jollakin ”ikinuorella”!

  4. PP&Defiers esiintyi muistaakseni Rauhalassa joskus 70-luvun alussa. Eipä ollut mielestäni kovinkaan kummoinen esitys. Oisko ollut Eero Peltonen kitaristina, vain hän jäi mieleen? Kullanvärisellä Les Paulilla veti hienosti. -Joku totesikin että PP&D:n valtaisassa keikkamäärässä taisi kyse olla enemmänkin rumpali-Pastorin loistavista keikkamyynti- kuin bändin erityisistä esiintymistaidoista. Ja Mike Varnesilla (nykyään Juneau John, tai John Michael) ei tainnut oikeasti olla yhtään mitään tekemistä amerikkalaisen 60-luvun hittibändin The Turtlesin kanssa. Kukahan myyntimies lie laittanut Turtles-Mike -huhun liikkeelle – ja taas bändimyynti keikoille sujui ”mukana ex-Turtles…”. Ainakaan lukemissani Turtlesien historiikeissa ei MV:sta puhuta yhtään mitään? No, olihan bändin jäsenenä sentään aito ulkomaalainen rapakon takaa : ). Jolla oli ihan mukava lauluääni. Jos jollakin on tarkempaa tietoa M Varnesin mahdollisista Turtles -yhteyksistä, kuulisin mielelläni.
    http://www.kolumbus.fi/fourdakotas/historia.html
    -Renegades esintyi tietääkseni täällä päin ainakin Kellon Ns:lla. Majoituspaikkana vois olla ollut tuolloin hot Tervahovi.
    hantte k

  5. Pohjalaisen Defiers oli Kuusrockissa esiintymässä vuonna 1974. Renegades taas oli vuonna 1966 Pyrinöllä ja keikan oululaisvahvistuksena oli Highlanders Sect. Vaikea kuvitella ainakaan 60-luvulla Defiersin olleen Renegadesien kanssa keikkahommissa.

  6. The Renegades Suomessa helmikuussa 1971!

    Olimme The Defiers -bändillä yhteisellä konserttikiertueella The Renegadesien kanssa 2 viikkoa helmikuussa 1971.
    Oulun kohdalla on todennäköisesti esiintymispaikka sivuillamme väärin.
    Se on saattanut olla Pohjankaari?

    terv. Hanski &The Four Dakotas

    Tässä linkit muutamaan lehtileikkeeseen: leike1 ja leike2

    * selvitelläänpä tuo esiintymispaikka – Pohjankartano täällä oli konserttipaikka, mutta omista muistioista ei löydy keikkaa. Onko Altsulla tai muilla lokeroissaan?
    -webmaster

  7. Olin bändin kulta-aikana sen verran juniori, että en päässyt keikalle katsomaan. Jostain pop-lehdestä sentään muistan bändikuvan, jossa ite pastorilla oli liperit kaulassaan ja papin kaapu päällään. Pidin sitä vähintäänkin mielenkiintoisena.

  8. Onkohan Defiers ollut Tervolan Pohjankaaressa. Siellä on kovia staroja tuohon aikaan. Sweet jätti tosin menemättä sinne, kun oli niin huono ilma.

    * Defiers olikin lämppärinä The Renegadesille, noista starojen vierailuista onkin mukava juttu blogissa.
    -webmaster

  9. J. Hauhia : Defiers esiintyi joskus 70-luvun alakupuolella Tetralla. Muistan keikan koska bändin kitarointi ja kova meno jäi mieleen hyvin selvästi.

  10. Taisi olla alkuvuosi 1971 esiintyivät Rauhalassa.Muistan sen hyvin koska MIke pyysi minua kotibileisiin Tuiraan keikan jälkeen ja minä menin. Jatkoivat matkaa pohjoiseen.

  11. Turtles/ Varness/ Defiers -yhteyden selvittely jäi aikoinaan jotenkin kalvamaan minua, vanhan Turtles -poppimusankin ystävä kun olen aina ollut. Otin s-postilla yhteyttä suoraan Mike Varnessiin ja kysyin häneltä kohteliaasti tuosta Turtles -kuviosta ja -mainonnasta. M Varness vastasi ystävällisesti, ettei hänellä ole koskaan ollut mitään tekemistä (amerikkalaisen legendaarisen hittibändi) Turtlesin kanssa. Joten Defiersien ja myös Four Dakotas -bändin historiikeissa yms on siten ollut vuosikymmenten ajan ihan puhdasta valehtelua tuolta osin. Norjalaista syntyperää oleva Mike Varness on käyttänyt myöhemmin taitelijanimiä Juneau John tai John Michael. https://fi-fi.facebook.com/Juneau-John-Varness-207381469333574/
    t hantte

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s