Kaikkea pittää yrittää

…paitti kansantanhua… popparin ja rockarinki? Elikkä tapahtui muinoin:

”Olipa kerran… 60-luvun loppupuolella iskelmäkilipailut Arinasa, siinä kirijoista ja tv:stäki tutusa oululaisesa naistentanssipaikasa. Millanen paikka lie nykyjään, liekö tanssitillaa ollenkaan?

Määhän olin  rautalangan ja rockin kans kasvanu ja keikkaillukki vain melekein vallan ”nopijoita” soitellen. Aivan ratiokuunteluun perustu ne ”hittaat” eli iskelmägenre, niinku nykyjään sanotaan.

Mutta: muilta päntiläisiltämmä sallaa menin ilimottautuun muutama nuottilappu (eli kaikki kaks omistamaani) käjesä ISKELMÄLAULUkissaan. Olihan sielä parikymmentä muutaki innokasta tähtiin kurkottajjaa: mussiikin ammattilaisista kylypyammelaulajiin. Eri-ikästä, -näköstä ja -kokosta, naista ja miestä. Ja muutama meitä pojankloppejaki ja pari-kolome ”pikkuneitiä”. Pikaseen kateltiin kukin vuorollamma orkan kans nuotit ja löyvettiin sopivat sävellajit, muutama kilipakaveri vihelteli tai lallateli iliman mittään lappuja orkalle tutun kappaleen oikialle korkeuvelle.

Lahajattomat ne reenaa eli suoraan arvan mukkaan järijestyksesä orkan kans ylleisön etteen hoilottaan. Kappale, enimmillään toinenki. Ja suuri raati arvijoi, samaten ylleisö sai jotenki äänestää. Ei puhelimella niinku nykyjään, tais olla joku lappusysteemi? No, vuorollani kiekasin alakuunsa Sinatran Moren. Siinä jatsahtavasa ku saatto niitä omijaki  koukkujaan tehä. Niinku parempiki artisti. Toisena oliki Dustyn esittämä You Don’t Have To Say You Love Me ja sehän meni ylleisöön ku veitti voihin. Korkijalta ja kovvaa. Tulipa siinä muutama paikalla ollu tuttu ja joitaki outojaki jäläkikätteen kehumaan. Osa ympäripäissään! Ja arvostelukyvytönnä? 🙂

Kuva: Kempeleen Kunnostus Oy

Orkka soitti välliin tunnin verran naistentanssija ja sitte oliki äänet laskettu ja alettiin julistaa tuloksija. Palakintona oli jatkoonpääsy parraille johonki isompaan kissaan – oikein toiselle paikkakunnalle. Pistesijoille taisin itte yltää ja päävyin pittäytyyn jatkosa yksinommaa rokkirintamalla.

Mutta tuloksiin: mitalleille tuli muistaakseni Jarmo Tuominen, joka oli poikasesta asti soittanu ja laulanu omasa päntisään ja veti tuohon aikaan hieman alamaisa ollessaan lauluiltoja Eskon rouvisa. Pärijäs kyllä myöhemmin melekosesti paremminki.

Mitallin tais saaha kans Eskon(niemen) Matti, hälläki oli oma pänti ja soitteli huilua ja fonia ja lauleli siinä. Paremmin meni Rekkamiehelläki myöhemmin. Mutta voitonpa nappas Matin päntin rumpali, muuan Jussi. Kuinkahan ois käyny, jos jostain olis löytyny basistiki kissaan? Voittanna se varmaan ois? 🙂

Hilijasena palasin ommiin päntikiemuroihin, mutta kulukihan ne juorut kylillä ja pojat sai tietää kisasta. Hirviää oli herijanheitto! Aikansa sitä kesti. – Myöhemmin iskelmäseikkailusta oli hyötyäkki: ei lyöny rokki leiville, vaan oli meijänki soitettava keikoilla sekkaan aivan puhasta tanssimussiikkiaki – joko omalla porukalla tai siinä maaliman kuulusimmasa päntisä: ”Yhtyeineen”. Eli säjestää tunti-pari niitä oikijoita iskelmätähtijä ja soitella loppuilta aivan omijaan. Niistäki reisuista riittäs juttua…”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s